Intoa riittää....

....Mutta mihin....

Vanhemmiten alkaa tiedostamaan omaa luonnettaan entistä paremmin. Toisaalta samalla ärsyttää heikkoudet entistä enemmän vaikka tiedostaisi ja ennakoisi siten asioita.

Olen aivan lumoutunut näistä mieheni ja minun mummoni vanhoista kirjoneulekirjoista 

ja minuun on iskenyt valtava lapasmania. 

Sain kun sainkin lapasparin jos toisenkin valmiiksi, ne odottavat päättelemistä - 

mutta kun oma lapasparini valmistui, huomasin vasta käsiin sovittaessa 

erään melko olennaisen seikan. 

Huomaatteko te?

Kaksi saman käden lapasta!!!!!! Voihan kuvio sentään!

En pura. En varmasti pura. 

Toisaalta samantuntuisia ovat, toistensa peilikuvia, vain kuvio väärässä paikassa.....

Tarkkaisilmäinen voi kuvasta huomata, että kolmas lapanen aloitettu ja neljäskin valmistunee toivottavasti joskus. Onpahan sitten taas lahjottavaa.....

Voihan innostus.

Miten kauniita!

Kuvaharjoitus nro 2 tuli luonnostaan, kun Mustikan kukat puhkesivat oikein superkukkaan!

Nyt uskalsi jo kokeilla aukkoja ja valotusaikaa.
Väri on hankalaa - valkotasapaino pitäisi opetella -
aika hifistelyä tuo kamerameininki on.

Luonteelleni ominaisempaa on nauttia Mustikan kukkien katselemisesta! Erityisesti viime aikoina on tuntunut, että voisi vain upota ihanaan pöyhkeään Neilikkaan, ilmavan hattaraiseen Mustikan kukkaan tai lämpimään paksuun neulomukseen. Väsyneenä saakin vaipua hieman eri maailmoihin :)

Kuin hattarapilviä!

Ja joukossa vaaleanpunaisia!!! Niin valloittavia!

Ihanat synttärikukat olla pitää

Alkuperäinen idea oli postata kuinka terapeuttinen voi yksi ainoa synttärikimppu olla.

Neljävuotiaan synttäreillä oli ihania pinkkivihreitä Krysanteemeja ja lahjaksi tuli ihana pinkki kimppu Neilikoita. Kun näitä aloin ikuistaa kameralle, alkoikin parituntinen, jollaista en ajatellut. Kysyin mieheltä yksinkertaisesti terävyydestä ja valoista, ja siitä  alkoi kärsivällisyyden oppitunti.

Yritin saada tolkkua syväterävyydestä ja valotuksesta, isosta, aukosta ja valotusajasta. Mitä enemmän yritin ymmärtää, sitä vähemmän ymmärsin. Meillä on kamerana Pentax K-3 ja 90mm makrolinssi tai 50mm. Mies tosiaan ymmärttä näistä melko paljonkin ja minä yritän oikoa... Näissä asioissa ei taida vain montaa oikotietä olla...

Tahtoa ja halua olisi oppia valokuvauksen salat, mutta kerralla ei pysty omaksumaan kuin rajallisen määrän tietoa. Tällaisen määrän sain kuitenkin kuvia kortilta koneen kautta blogiin. 

Niin kauniita kukkia. 

Niin ihanat pitsireunat.

Niin ihana Krysanteemin moniulotteinen keskusta.

Mahtavia luontokappaleita, ihana saada näitä talvellakin terapiaksi. 

Tästä bloggaamisesta meinasi yhtäkkiä tulla täyttä työtä, tunnelma ja ajatus meinasi kadota.

Valokuvissa onneksi tunnelma on se, mikä eniten merkitsee. 

Ja kyllä on hyvä, että kameroissa on automaattiasetukset! 

Kaiken muun voi oppia, Ajan kanssa!

Talvikompostipäivitys

Iloisia uutisia pakko kertoa!

Se toimi!

Paksu pyyhe eristi kompostin kannen ja komposti pysyi auki! 

Jätteen mikrolämmityskin ehkä kannatti.

Kiitos kommenteista ja lisävinkeistä!

Lämpötila nousee koko ajan ja nyt sai myös komposti osansa synttärikakusta :)

Kai tätäkin lajia voi harjoitella... Ja nyt aloin haaveilemaan toisesta kompostista tähän viereen, saisi kunnon jälkikompostorisysteemin tuon lämpökomposti - muovilaatikkokompostikombon kaveriksi. 

Lisää haaveita siis kaikkien miljoonien puutarhahaaveiden lisäksi :)

Kompostiepätoivo

Puutarhaturaajan talviongelma nimeltä "komposti pakkasella"

Isäni on guru kompostoinnissa - kaikkea sitä voikin ihailla ihmisissä.... Isällä on useampi komposti ja jälkikompostori ja sieltä tulee niiiiin kaunista multaa - ja kyllä - multa voi todella olla kaunista!

- Itse koen kompostoinnin talvella taisteluksi...

Viimeisenä yrityksenä laitoin kompostijätteet mikroon ennen kompostiin kuskaamista.... 

Voehan voehan..... Tästä on mullanteon ilo kaukana.... Vielä kun selkä niksahti tätä hämmennellessä... Pitää hommata jakkara kompostin eteen tällaiselle lyhyelle puutarhatontulle...

Taitaa se jäätyä kuitenkin.... Sisälle vielä limupullo täynnä lämmintä vettä herätteen ja kuivikkeen lisäksi sekä päälle paksuin ja isoin pyyhe mitä talosta löytyy.... 

Autolle tarkoitettu "foliopeitto" olisi hyvä :)

Ensimmäinen ajatus

Ensimmäinen ajatus Puutarhavuodelle 2017 on

Ruusupenkki

Se on myös lempparipaikkani puutarhassa. 

Ja melkein kaikkein valmiimmassa asussa....

Ruusupenkki tuli viime vuonna niinsanotusti täyteen. 

Maanpeitekasveja ja reunuskasveja mahtuu toki aina, mutta ehkäpä ei enempää pensaita, jotta kasvutilaakin jää. 

Meidän pihassa on yksi ongelmakohta. 

(tai ehkä enemmänkin, mutta tämä on pahin...)

Takapihan oikea kulma: Kompostista metsätikkaisiin. 

Hankala paikka, joka on luultavasti hapan, märkä ja lillunlälly. Siinä kasvaa Iiriksiä ja melkein kaikki muut joita niiden kaverina olen yrittänyt kasvattaa, on kuollut. Siihen en halua vain Kuunliljaa, koska se näkyy keittiöön. Vaikka kohta varmaan on pakko.... 

Se kuningasajatus, ensimmäinen sellainen, on siis jatkaa ruusupenkkiä sinne!

Mutta siinäpä sitten visainen juttu, ruusut pitää varmaan valita aika tarkkaan. 

Ja Iiriksistä en luovu, mielummin haluaisin niitäkin lisää.... 

Mari Möröä vielä lainatakseni:

"Sekasortoinen kokonaisuus on usein seurausta sekasortoisesta ajattelusta"

Mutta sehän ei ole sekasortoa, jos yhdistää eri kasveja ihan suunnitellusti, eihän??? 

Iiriksiä istuttaessani olen ajatellut Monetin puutarhamaalauksia. Nehän ovat niiiiiiin kauniita! 

Eli maalausajatuksella mennään...., ei sekasorrolla.....

Ja kun niin rakastan ruusuja, 

niin kesällä kuin talvellakin.

Mahtavia piikkeineen päivineen. 

Pitää laittaa ajatusrattaat pyörimään, 

jotta voin yhdistää ajatukset, maalaukset ja kaikki nämä piikkiset kaverit!!!

"Puutarha saisi olla kaikkien aistien käytössä"

Uuteen vuoteen on mukava sukeltaa viime vuoden parhaan 

väriä vaihtavan Tulppaanin kuvin sekä Mari Mörön ajatuksin. Uusi vuosi antaa mahdollisuuden uuteen alkuun, vaikka se kuulostaakin kliseiseltä. Totuus on, ettei kahta samanlaista vuotta ole, eikä samanlaisia vuodenaikoja, vaikka joka neljäs onkin samaa lajia. Olkaamme siis toiveikkaita:

"Puutarha saisi olla kaikkien aistien käytössä"

"Kasvit eivät varsinaisesti pyydä vuoronumeroa, eivätkä ne ole lukeneet käyttöohjeitaan."

"Erehtyminen saisi mielellään sisältää oivalluksen, 

ihmisen ei tule tuputtaa omaa kalenteriaan kasveille"

"Lohduttavaa on, että joskus puutarha vain syntyy."

"Vaikka puutarhan ei tarvitse olla luotu hartauden harjoittamiseen, 

sen rauhoittavaa vaikutusta ei kukaan kiistä"

"Puutarhan syvintä olemusta ei saa selville yhdessä eikä kahdessa kesässä." 

"Kymmenen vuotta on puutarhalle lyhyt aika"

"Toisin kuin moni muu, en ole vuosikausiin kysynyt, onko tässä mitää järkeä."

"Talon asuminen on oma juttunsa, ja puutarhan liittäminen osaksi asukkaiden elämää hiukan eri asia."

"Asun kaiketi talossa, mutta elän puutarhassa" 

(Mari Mörö: Melkein kaikki itää, Kirjapaja 2009)