Alkuperäinen idea oli postata kuinka terapeuttinen voi yksi ainoa synttärikimppu olla.
Neljävuotiaan synttäreillä oli ihania pinkkivihreitä Krysanteemeja ja lahjaksi tuli ihana pinkki kimppu Neilikoita. Kun näitä aloin ikuistaa kameralle, alkoikin parituntinen, jollaista en ajatellut. Kysyin mieheltä yksinkertaisesti terävyydestä ja valoista, ja siitä alkoi kärsivällisyyden oppitunti.
Yritin saada tolkkua syväterävyydestä ja valotuksesta, isosta, aukosta ja valotusajasta. Mitä enemmän yritin ymmärtää, sitä vähemmän ymmärsin. Meillä on kamerana Pentax K-3 ja 90mm makrolinssi tai 50mm. Mies tosiaan ymmärttä näistä melko paljonkin ja minä yritän oikoa... Näissä asioissa ei taida vain montaa oikotietä olla...
Tahtoa ja halua olisi oppia valokuvauksen salat, mutta kerralla ei pysty omaksumaan kuin rajallisen määrän tietoa. Tällaisen määrän sain kuitenkin kuvia kortilta koneen kautta blogiin.
Niin kauniita kukkia.
Niin ihanat pitsireunat.
Niin ihana Krysanteemin moniulotteinen keskusta.
Mahtavia luontokappaleita, ihana saada näitä talvellakin terapiaksi.
Tästä bloggaamisesta meinasi yhtäkkiä tulla täyttä työtä, tunnelma ja ajatus meinasi kadota.
Valokuvissa onneksi tunnelma on se, mikä eniten merkitsee.
Ja kyllä on hyvä, että kameroissa on automaattiasetukset!
Kaiken muun voi oppia, Ajan kanssa!
