Alkusyksystä sain valmiiksi muutamat lapaset, jotka tuli heti päättelemisen jälkeen käyttöön. Piti hakea ne lapaslaatikosta kuvattaviksi aurinkoiseen syysilmaan.
Itselleni tein keltaharmaat lapaset ja pojille sinivihreät.
Ärsyynnyin itseeni, kun en voinut olla näistä aikaansaannoksista iloinen, vaan näin heti tarpeita ja keskenräisiä töitä lisää; pitäisi tehdä vielä kolmet lapaset, kahdet sukat ja kolme pipoa. Otin heti puikoille uudet neulomukset ja ihmettelin, kun en saa mitään aikaiseksi.
Tästä nousi kaksi asiaa.
Tyytyväisyys siihen mitä on saanut aikaiseksi
sekä keskeneräisyyden sietäminen.
Tästähän elämässä on kyse.
Ensiärtymyksen jälkeen näitä kuvia katsellessa tulin ajatelleeksi, että kai sitä pieni ihminen saa saada pientä aikaiseksikin. Mitä siitä jos joku muu on tehnyt kolme villapaitaa siinä ajassa, kuin minä kolmet lapaset. (Onko tää se somen huono puoli...)
Aikaansaannoksia ei voi verrata toisiinsa, ja oikeasti harva aikaansaannos on mitattavissa. Töissä mitataan koko ajan mitä saa tehtyä ja To do-listat vain vilkkuu silmissä. Mutta kaikkea ei voi vain mitata ylivedetyillä listoilla. Ja keskitynkö taas niihin mitä on tekemättä, vai siihen mitä on saanut ja saanut aikaiseksi.
Keskeneräisyyden sietäminen ja tyytyväisyys itseensä.
Ihana keltainen syysaurinko ja kirpakka virkistävä pakkanen.
Uskalletaan olla oikeasti ylpeitä siitä mitä saadaan aikaiseksi.
Pieni ihminen ei voi pelastaa koko maailmaa,
eikä edes puolikasta. Luulen, ettei maailma tule ikinä valmiiksi, eikä yksi ihminen voi kantaa koko maailman murheita ja keskeneräisyyttä harteillaan.
Siksi pitää olla tyytyväinen jos pelastaa yhdetkin kädet kylmyydeltä.
Ollaan siis rohkeasti iloisia aikaansaannoksista ja niistä pienistä asioista. Nämä lapasetkin tuli valmiiksi silmukka silmukalta, ei puoli lapanen kerrallaan.
Iloa ja tyytyväisyyttä viikkoosi!
Muista että riität!
