perjantai 1. helmikuuta 2019

Mitäkö kuuluu?


Mitäkö kuuluu?
Nyt kuuluu melko hyvää. Vaikka perhettämme vaivaa sekä flunssa että vatsatauti, ei ne paljon itseasiassa meitä kiusaa. Ehkä asiat ovat syksyn kokemusten myötä loksahdelleet tärkeysjärjestykseen. Voisin nyt hehkuttaa teille ihanaa uutta lämmintä villapaitaa ja mahtavaa lumimäärää, josta muuten tykkään ihan älyttömästi. Mutta haluan olla rehellinen. Vaikka voin rehellisyydestä huolimatta hehkuttaa uutta villapaitaakin, jonka neuloin ajatuksen virrassa lähdes ilman ohjetta. Ja sitä talvea. 



Syksy oli aikamoinen. Haluaisin puhua rehellisesti, sillä luulen, etten ole yksin ongelmani kanssa. Ja en kokenut mitään kovin dramaattista, jolla olisi helppo perustella uupumiskriisiä. 
Sain itseni poltettua melko loppuun alkusyksystä. Ihan siis ilman mitään helposti perusteltavaa kriisiä. Kukaan läheiseni ei kuollut, ei loukkaantunut, eikä mitään muutakaan, joka olisi kaiken takana. Helpommin olisi noilla syin itsellekin myönnettävissä ja selitettävissä. 
Uupumukseni oli monen asian summa. Ei kenenkään vika. 
Tilanteen ollessa pahimmillaan moni kommentoi minulle, että miten voi olla, sinähän hymyilet. 

Siinäpä se, hymy ei kerro kaikkea. Sen taakse on helppo kätkeä monta ongelmaa ja tuntemusta. Ja näin ollen haluan kertoa rehellisesti kokemastani, jotta joku muu voi myös havahtua sopivan ajoissa. Ennen kuin ajaa kolarin, ennen kuin saa aivoinfarktin, ennen kuin hankkii itselleen avioeron tai ennen kuin lapset joutuvat osaksi kriisiä. Tai no osalliseksi he joutuivat kuitenkin. Mutta uupumus on aika salakavala. Se hiipii niin pikkuhiljaa, ettei sitä heti huomaa. Eikä sitä ole helppo myöntää. Ääneen sanominen oli melko vaikeaa. Varsinkin kun moni olettaa, että uupumuksesta toivutaan, kun nukutaan yksi viikonloppu hyvin.


Kadotin ilon. Huomasin, etten paljoa tuntenut mitään. En tuntenut nälkää, en nukkunut, mutta en myöskään kukkunut. Huomasin olevani usein itkuinen, etenkin kiukkuinen. Ja kiukkuinen niille, jotka eivät olisi sitä ansainneet. Onneksi minulla on lapset. Niiden vuoksi havahduin, kävin työterveydessäkin muutamaankin kertaan. Oireet oli pahemmat kuin luulin, jopa pelästyin itsekin uupumuskyselyn vastauksia. Kyynisyys oli selättänyt minut. Melko raskas vuorotyö, lapsiperheen arki, harrastuskuskaukset - Psyyke ei vain kestänyt enää kuormitusta. Kuvasin olevani kuin tukossa oleva risteys. Yksikään auto ei liiku, jos ei jonossa olevia autoja ensin pura pois tieltä. 

Työterveydestä sain myös lohtua. Neulominen voisi auttaa. Pienikin toivonkipinä on toivoa. 
Aloin neuloa. Neulominen käyttää molempia aivopuoliskoja. Uupumuksessa syntyy ihan fyystistä karstaa aivoihin (ihan muiden fyysisten oireiden lisäksi). Mutta tähän neuvoon oli ikäänkuin helppo tarttua. Tein työtä käskettyä ja neuloin itselleni villapaidan. Neuloin myös muutamat sukat ja pipoja. Toinen villapaita on vielä kesken. Kuten on toipuminenkin.



Enkä tiedä auttoiko eniten neulominen, päivätyöhön vaihtaminen, nukkuminen, innostava työ, aivan ihanat työkaverit ja ystävät, ja etenkin mies ja ne neljä lasta. Luulen, että kaikki yhteensä. Ihan siis elämän perusrytmi ja läheiset. Olen siis edelleen toipumassa, opettelen ruokailemaan tarpeeksi, nukkumaan tarpeeksi, työkuvioistakaan en tiedä. Mutta nyt keskityn huolehtimaan itsestäni. Tai yritän. Mikä ei ole helppoa. Olen edelleen kuin lasten karusellissa, jossa mukavan vauhdin ja liiallisen vauhdin raja on melko pieni. Pitää pysyä kyydissä leväten tarpeeksi. Terve itsekkyys on mahdottoman vaikeaa. Ja toipuminen tästä kestää vähintään vuoden. Oikea työuupumus ei  korjaannu yhden hyvin nukkumisella, yhdellä suklaapatukalla, yhdellä halauksella eikä yhdellä villapaidalla. Sen olen nyt ymmärtänyt. Ja antanut itselleni anteeksi. 



Miksi tämän halusin teille täällä jakaa, tutuille ja tuntemattomille blogiystäville. En tiedä. Ehkä siksi, että toivon, että tästä aiheesta voisi keskustella avoimesti. Työssäjaksaminen on melko moninainen aihe ja koskettaa meitä kaikkia, joko itseä tai läheistä.  Eikä siihen tarvita yksittäistä syytä. Se on usein monien asioiden summa. Aina ei jaksa kirjoittaa, blogata, eikä neuloakaan. Ja se on ihan ok. Kun lepää ja toipuu, voi syntyä jotain uutta. Kuten tämä ihanan suorastaan kuuma villapaita. Ensimmäinen ikinä itselleni neulottu villapaita! Johon ole tyytyväinen. 


Jos haluat kommentoida aihetta tavalla tai toisella, kirjoita ihmeessä kommenttikenttään tai @. 
Ja saa myös pelkkää villapaitaa ja lumimäärääkin kommentoida! Täällä somemaailmassa on parasta, että voi poimia itselle sopivan määrän ärsykkeitä, tai olla käymättä täällä laisinkaan, jos ei jaksa.  
 - Päivitellä lumimäärää ja vilkuilla vain villapaitakuvat. -
Ole vapaa tekemään kuin sinulle sopii! 

Kevättä kohti mennään, ja neulominen ei vielä tähän lopu! 
Puutarhakauteen on vielä hieman matkaa :) Vaikka ensimmäiset siemenpussit ostinkin jo :)


34 kommenttia:

  1. Voi, kuinka upeasti osasit pukea ajatuksesi sanoiksi!
    Tästä postauksesta on varmasti apua monelle tai oikeastaan meille kaikille. Asia koskettaa kaikkia meitä ihmisiä. Uupua voi niin monesta syystä, niistä töistä tai jopa siitä ettei ole töitä. Tuo karusellivertaus oli loistava. Rajat elämän tasapainottelussa ovat niin häilyviä.
    Täällä on mietitty ja painiskeltu samojen asioiden kanssa, niin kuin tiedät.
    Onneksi on paljon ihania asioita, joiden parissa nuo stressin karstat vähenevät päästä. Perhe, ystävät, puutarha, luonto, käsityöt ovat tärkeitä karstan vähentäjiä.
    Yhteen juttuun mun on kyllä sanottava vastalause... en tykkää tosta lumesta tai ainakaan en tykkää lumen paljoudesta... 😝
    Kevät saisi tulla, mutta kaikella on aikansa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, ja ne pienet karstan vähentäjät ovat useimmiten kaikkein suurimpia. Kaikella on aikansa <3

      Poista
  2. Villapaita on rehellisen kaunis väreiltään ja kuvioiltaan ja puheenvuoro samanlainen. Että voi kertoa ilman paisuttelua siitä, mitä tapahtui ja kuinka asiat meni. Ja että villapaita on nyt valmis ja olet siihen tyytyväinen. Ja että elämä on taas kohdillaan ja tuntuu hyvältä. Tämä auttaa sitä, joka ei ole vielä saanut asioita kuntoon - tai sitä, joka ei saa villapaitaansa valmiiksi. Oli mukava kuulla taas äänesi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! On kiva taas jutustella teidän kanssa <3 Ja kyllä, ne villapaidat tai ajatukset tulevat kaikki valmiiksi, aikanaan. Mukavaa viikonloppua!

      Poista
  3. Tästä aiheesta ei puhuta koskaan liikaa! Hienoa, että uskalsit jakaa tämän myös meille blogituttaville. Kaikkea hyvää sinulle, hetki kerrallaan. <3 Mukavaa ja levollista kevään odotusta! Ja on muuten tosi kaunis villapaita. Neulominen auttaa moneen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ja samoin! Odotetaan yhdessä kevättä keskittyen mukaviin asioihin niin arkena kuin vapaallakin!

      Poista
  4. Villapaita on ihana <3 Voimia toipumiseen ja auringon paistetta kevättalveen!

    VastaaPoista
  5. Tsemppiä ja hyvää toipumisen polulla pysymistä. Ei uupumuksesta toivuta ihan hetkessä. Jos se että pystyy myöntämään asian itselleen on iso etappi, minusta on hienoa että olet siihen pystynyt. Ja oikealla tiellä taidat olla, se jotenkin huokuu tekstistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä. Myöntäminen oli kaikkein isoin porras. Hitain askelin eteenpäin! Ihanaa viikonloppua! <3

      Poista
  6. Ihanaa kun ouhut tästä, sekin on osa toipumista :) ja ihannoikein itsekäskin saa ja pitää olka, toisia unohtamatta. Mutta sekin pitää muistaa että toiset eivät voi mitenkään tietää polkusi kuoppia ja kantoja kun vain omalla polullaan kulkevat. Niinpä se ouhe ja kommunikointi on tärkeää. Tunteen ihan jokainen niistä ovat sallittuja, niin sinulle kuin kanssa kulkijoillekkin. Tämän kun oppii ja ymmärtää ja hyväksyy pystyy toipuminen jatkumaan helpittumaan, teillä kaikilla ❤️

    Riikka jolta on tippunu elämän eväät kerran jos toisenkin 🙂

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Onneksi ympärillä on ystäviä ja perhettä, jotka jakavat omat eväänsä, kun omat levähtävät täysin. <3

      Poista
  7. Iso HALAUS! Nyt ja joka päivä (ja vaikka iltakin!) niin kauan kuin tarvitset!

    Lumen määrä on ihana! Ja villapaita todella kaunis!

    Neulominen on parasta stressin ja murheen purkua! Virkkaus myöskin. Senpä takia täälläkin sukkaa pukkaa ja sinulle tulee tilkkuja peittoja varten (kunhan lupaat, ettet ahistu ja ressaannu niistä tilkuista ja peitoista! Niiden pitää olla myöskin sinulle iloinen ja antava juttu. Ja jos ei ole, niin huutele silloin apua. Autan enemmän kuin mielelläni!)

    Voimia sinulle ja ymmärrystä sinun läheisillesi!!

    VastaaPoista
  8. Pst. Festina lente! Kiiruhda hitaasti! Sillä nyt ei sinulla saa olla toipumisen tiellä yhtään kiire...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tuo on niin hyvä motto!
      Ja en ahdistu! Tilkut ovat aivan mahtava ajatusten purkaja, kun niitä yhteen virkatessa ei tarvitse ajatella suurempia. Niistä on tulossa postaus tässä jossain kohtaa. Ideana myös täysin vitivalkoinen peitto, vainajan peitoksi. Siitä lisää, kun saa tehtyä postaksen aiheesta!

      Poista
    2. Hyvähyvä, että tilkuista et ota paineita! Jään innolla odottamaan postausta aiheesta. Ja vitivalkoisesta peitosta kuulisin mielelläni lisää. (ja jos huolit, niin voisin olla mukana tekemässä sitäkin...)

      Poista
  9. Tsemppiä! Toivottavasti saat uupumuksen nujerrettua. Itsellä on täällä vähän samat oireet..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Uskokin, että en ole ainoa tämän ongelman kanssa. Siksi halusin tämän ottaa puheeksi. Tsemppiä meille kaikille arjen kanssa painijoille. Pitää etsiä niitä pieniä ilon aiheita ja selviämiskeinoja. Yhdessä eteenpäin! <3

      Poista
  10. Erinomaisen hyvin sanoiksi puettu uupumus. Tsemppiä toipumisen tiellä. Ja villapaita on aivan ihana, itse olen toistaiseksi pysytellyt pienemmissä projekteissa kuten sukissa ja lapasissa. Puserosta kyllä haaveilen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Itsekin rohkaistun paidan neulonnasta, kun huomasin, ettei ollutkaan niin superkovahomma kuin luulin. Tosin minulla oli paksu lanka, seitsemän veljestä neuloutuu joutuisasti. Nyt suunnitteilla paita ohuemmasta langasta... Ja ne pienemmät projektit ovat ihania myös paidan rinnalla, voi neuloa nopeammin etenevää välillä, kun meinaa lannistus iskeä :) Pitää olla monta projektia yhtä aikaa niin voi mielialan mukaan neuloa helppoa, tai hankalampaa :) Mukavaa viikonloppua!

      Poista
  11. Kiva blogilöytö ja hyvä postaus! Liityn lukijaksesi, niin löydän tänne toistekin! Villapaita on tosi kaunis, teitkö sen alhaalta ylös vai ylhäältä alas? Valoisia kevättalven päiviä sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olipa kiva, kun löysit blogiini! Onpa sinulla kauniita käsitöitä! Kiva tutustua! <3

      Poista
  12. Ymmärrän niin hyvin tuon. Joskus kun asiat olivat periaatteessa ihan hyvin, tunsin että ei jaksaisi ja haluaisi vaan kaatua hankeen ja jäädä siihen makamaan. Loppukesällä sitten tulikin myllerrystä, mutta siitä ehkä selvitään.
    Nykyään vaaditaan niin montaa asiaa ja ehkä itsekin asettaa itselleen vaatimuksia. Vuorotyö ei todellakaan helpota tilannetta.
    Pikku hiljaa, ajan kanssa se tasoittuu taas. Voimia sinulle!
    Kaunis villapaita :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kyllä, sitä itsekin asettaa liian usein riman liian korkealle. Tasapainottelua on, mutta sopivan tasaista löytyy pikku hiljaa. Mukavaa viikonloppua!

      Poista
  13. Kiitos kun avasit rehellisesti aihetta ja omia kokemuksiasi. Tsemppiä paranemiseen ja sen oman sopivan tahdin löytämiseen! P.S. Villapaita on hieno :)

    VastaaPoista
  14. Tänä päivänä työelämän ja kotiarjen yhteensovittaminen on jo sellainen ponnistus ja taitolaji, että uuupumus voi kohdata ketä vaan meistä. Puhuminen on kuitenkin yksi alku toipumiselle. Kun meille on samat tunnit annettu, niitä voi käyttää vain rajallisesti. Ihanaa, kun olosi on parempi, "pakottomat" harrastukset auttavat varmasti eteenpäin. Neulominen voi olla sitä parasta "terapiaa". Ihana villapaita ja totta, lumi saisi nyt jo riittää, ei mahdu enää mihinkään:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kyllä tunteja on rajoitetusti ja sen kanssa on taas tällä viikolla painittu... <3

      Poista
  15. Voimia sinulle toipumisen tiellä.
    Niin... ja villapaita on ihana.

    VastaaPoista
  16. Kiitos, kun jaoit kokemuksesi! Käyn itse jotain vastaavaa parhaillaan läpi. Privapuolella minulla on onneksi suht verkkaista, mutta työrintamalla onkin/olikin sitten aivan toista. Olen tehnyt kaksi vuotta kolmen ihmisen töitä. Vaikka viestinnän työni ovatkin siistiä sisätyötä, jossa ei ole kyse ihmisten hengestä, niin syksyllä kamelin selkä katkesi ja seinä tuli vastaan. Kaikki iloa tuottava oli jäänyt taka-alalle, aloin sairastella rajusti ja muutuin kaikkionmahdollista-tyypistä kaikkionpaskaa-tyypiksi.

    Olen käynyt työterveyden kautta psykologin juttusilla koko viime syksyn. Siellä käydyt keskustelut johtivat siihen, että irtisanouduin elämäni ensimmäisestä vakituisesta työsuhteestani. Eilen oli ensimmäinen päiväni työpaikatta. Pelottaa tämäkin, mutta usko omiin arvoihin ja henkilökohtaiseen hyvinvointiin on niin kova, että hyppy tuntemattomaan oli pakko tehdä, kun työpaikka ei joustanut.

    Voimia meille kaikille! Mielestäni on hienoa, että uupumuksesta puhutaan julkisuudessa yhä enemmän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos rehellisestä kirjoituksesta! Ihan samoja oireita, persoona muuttuu. Edelleen itse painin, että pysynkö työssäni vai keksisikö vaikka kaivurikuskin hommia.... Vaikeita päätöksiä. Tsemppiä ja voimia sinullekin! <3 Jatketaan fiilisten jakamista!

      Poista
  17. Hei Kesätuulia! Hyvää ystävänpäivää ♥
    Voimia ja jatkuvaa tervehtyvää oloa ♥
    Villapaitasi on sanoinkuvaamattoman ihana!

    VastaaPoista