torstai 28. huhtikuuta 2016

Lahden Pihapiirimessut



Vielä jos jaksatte yhdet messut kännykkäräpsyineen niin saan kaikki elämykset lajiteltua tänne muistoihin kauneimpiin! Ideoita ja ihanaa tuli nähtyä viikon sisään niin paljon, ettei pysty kaikkea käsittelemään hetkessä! Ideoita oman pihaan tuli tulvimalla ja niitä varten pitää kaivaa taas mutaa ja mutaa! Siksi on ihana vielä katsella kuvia, pois katse mutamaasta :)


Lahden messuilla parasta oli paikalliset yritykset ja että samaa ihanaa rentoa pihatunnelmaa löytyy läheltäkin! Ihana pihapiiri sykähdytti ihanilla Lauran kaupan tuoleilla ja lavakauluskasvimaalla ja vanhojen ikkunoiden kasvihuoneella. Lauran kaupasta Vääksystä löytyy ihanaa sisustustavaraa puutarhaan ja sisälle, vanhaa tavaraa ja ajan patinaa. 


Tällaisen voisin haluta omaan pihaan, mutta raudoitusraudasta laadittuna!


Ja yksi ihanuus oli Kinnarin tila ja Sisustusliike Pioni ja Piironki Hollolasta!
Sieltä löytyy ihanaa tavaraa sisälle ja ulos, sekä oman maatilan viljelytuotteita. Ja tietenkin niitä Pioneja!!! Kannattaa käydä vaikka kahvilla kun täällä päin liikkuu!

Ja samalla kun Riinan kanssa heiluimme kameroiden kanssa tuossa esittelypihan edessä, tapasimme Puutarhaeloa Riitan. Samalla messujen some-vastava bongasi meidät ja otti meistä videopätkää messujen Facebook sivuille. Kaikkeen sitä joutuu kamera kaulassa....





Mutta tällaisia ihanuuksia Pionissa ja Piirongissa!



Oi nuo kasvijulisteet! Huoh...


Ja yksi ihana paikka sijaitsee melkein meidän naapurissa. Olen lapsesta asti sisäistänyt Koiskalan Kartanon olemassaolon, mutta en ole koskaan siellä käynyt. Tilalta saa oman pellon tuotteita, lampaan lihaa, hunajaa ja omista lampaista kehrättyä lankaa. Tilalle pääsee etukäteen soittamalla. Ja tila on laajentamassa keittiöpuutarhaa. Kartta näyttää ihanalta Potagerilta!



Ja tietenkin keväisenä muta-aikana taimistojen havut kiinnittivät huomioni! Ihania VIHREITÄ havuja! Taas aivan karmeita kuvia, mutta alla oleva rungollinen Malva oli jotain ihan mieletöntä! 
Nämä kasvit löytyivät Vihertalo Varpulan osastolta




Ja messukierroksen viimeisenä pysähdyimme Porkkalan kartanon taimipistelle! Voi jestas mitä aarteita siellä oli! Kaikkia erikoisia kasveja. Harmiksi en ollut ottanut kuin tuon superepätarkan räpsyn kurjenpolvista, sillä siellä oli vaikka mitä! 

Ja samassa pikku hyllyvälissä törmäsimme Saaripalstan Sailaan. Olimme hetki sitten käyneet kuuntelemassa Sailan luentoa Lava- ja laatikkoviljelystä. Olipa inspiroivaa, että kaikkialla voi viljellä kaikkea, vaikka säkeissä tai laatikoissa! Kiertoviljelyyn pitää omassa pihassa kiinnittää huomiota... Ja messuilta tarttuikin yrttejä Sailan inspiroimana mukaan :)



Olipa hurja viikko! Tämän kaiken aivopuutarhailun jälkeen on ihana siirtyä omaan pihaan sotkien sormet multaan. Siispä seuraavaksi luvassa oman pihan kuulumisia, kun sinne ehtii kamera kourassa. Nyt on joka tapauksessa messujen lisäksi istuttu niin paljon koneella, että pihahommat tekevät hyvää!



6 kommenttia:

  1. Minä en ole vieläkään oikein toipunut kaikesta ihanasta, mitä näimme muutaman päivän aikana. Siksi kuvat ovat todella tärkeitä. Näiden avulla pääsemme uudestaan näkemään kaikki ideat, hauduttelemaan niitä omiin puutarhoihin sopiviksi ja lopulta toteuttamaan niitä.
    Kiitos loistavasta seurasta ja iloisista hetkistä! <3

    VastaaPoista
  2. Teillä on kyllä ollut upea puutarhaviikko!
    Tuo kasvitaulu on kyllä ihana, kävin jo katsomassa saisko sitä netistä, mutta heillä ei näyttänyt olevan nettimyyntiä.

    VastaaPoista
  3. Kivaa kun meilläkin on omat messut☺ Nyt vaan nautiskelette kaikista ihanista jutuista mitä ootte nähneet☺

    VastaaPoista
  4. Voi vitsit noita ihania Kinnarin tilan osaston kukkajulisteita ja saippuoita jne. Piti oikein purra nyrkkiä, etten alkanut kaivaa lompakkoa laukusta. Liian ihania. Oli huippumessut ja todella kiva tavata, upea yhteispotretti!

    VastaaPoista
  5. Onpa ihania! Ja tuttuja bloggaajia kuvassa:)

    VastaaPoista
  6. Mukavat messut selvästi ja Sailankin tapasitte :) Ihania sisustusjuttuja, aih. Ostitko jotain tuolta, utelen vielä...

    VastaaPoista