Eilen oli jännä päivä.
Mieheni totesi minulle:
"Nyt on 70-vuotispäivä lähempänä kuin syntymä"
Se hieman hätkähdytti.
Mutta muutoin tunsin helpotusta.
Miksi ikääntyminen on helpottavaa?
En todellakaan tiedä.
Samanlainen tunne oli 30v päivänä aikanaan.
Voiko syynä olla, että vanhetessaan välittää entistä vähemmän muiden mielipiteistä
ja uskaltaa olla oma itsensä?
En ole kyllä koskaan ymmärtänyt miksi nainen ei kerro ikäänsä tai sitä ei saa kysyä.
Mitähän ihmeen merkitystä iällä on?
Minua luullaan aina nuoremmaksi kuin olen, naururypyistä silmissä viis.
Vaikka lasten jälkeen kun palasin muutama vuosi sitten töihin, ihana eläkkeelle jäänyt työkaverini sanoi minulle: " Nyt et näytä enää pikkutytöltä - sinullahan on ryppyjä silmäkulmassa!"
Ja sehän vain nauratti meitä molempia!
Satakolmevuotiasta kerran hoitaessani Vanhus totesi minulle, että "ikä on vain numero" ja lähti kävelylle rollaattorilla sairaalan käytävälle heti leikkauksen jälkeen juuri eläkkeelle jääneen vierustoverin jäädessä vuoteeseen narisemaan.
Mitä kunnioitusta Hän herättikään!
Ihailtavaa.
Kummallista eilisessä oli myös, että päässäni soi koko päivä "vanha nainen hunningolla".
Kaikista hauskinta oli, että pesin uunia jossain vaiheessa päivää ja lauloin aina vaan tuota laulua.
Tosi hunningolla siis ollaan.
Pestään uunia syntymäpäivänä ja vielä Pyhänä!
Ollaan myös vanhetessa oikeaan tyyliin hunningolla ja terveellä tavalla ylpeitä iästämme.
Minkälaisia tuntemuksia teillä on syntymäpäivänä ollut?
Tätä olisi mielenkiintoista kysellä laajemmaltikin.
Tuntuuko oikeasti 30 erilaiselta kuin 60v tai vaikka 100v?
Tai jos joka syntymäpäivä tuntee helpotusta, niin kuinka paljon helpotusta tuntee 90v?
<3
Vielä arvontamuistutus:
