tiistai 5. marraskuuta 2019

Lapasia ja aikaansaannoksia



Alkusyksystä sain valmiiksi muutamat lapaset, jotka tuli heti päättelemisen jälkeen käyttöön. Piti hakea ne lapaslaatikosta kuvattaviksi aurinkoiseen syysilmaan.
Itselleni tein keltaharmaat lapaset ja pojille sinivihreät. 

Ärsyynnyin itseeni, kun en voinut olla näistä aikaansaannoksista iloinen, vaan näin heti tarpeita ja keskenräisiä töitä lisää; pitäisi tehdä vielä kolmet lapaset, kahdet sukat ja kolme pipoa. Otin heti puikoille uudet neulomukset ja ihmettelin, kun en saa mitään aikaiseksi. 





Tästä nousi kaksi asiaa. 
Tyytyväisyys siihen mitä on saanut aikaiseksi
sekä keskeneräisyyden sietäminen. 
Tästähän elämässä on kyse. 





Ensiärtymyksen jälkeen näitä kuvia katsellessa tulin ajatelleeksi, että kai sitä pieni ihminen saa saada pientä aikaiseksikin. Mitä siitä jos joku muu on tehnyt kolme villapaitaa siinä ajassa, kuin minä kolmet lapaset. (Onko tää se somen huono puoli...) 
Aikaansaannoksia ei voi verrata toisiinsa, ja oikeasti harva aikaansaannos on mitattavissa. Töissä mitataan koko ajan mitä saa tehtyä ja To do-listat vain vilkkuu silmissä. Mutta kaikkea ei voi vain mitata ylivedetyillä listoilla. Ja keskitynkö taas niihin mitä on tekemättä, vai siihen mitä on saanut ja saanut aikaiseksi.






Keskeneräisyyden sietäminen ja tyytyväisyys itseensä. 
Ihana keltainen syysaurinko ja kirpakka virkistävä pakkanen. 
Uskalletaan olla oikeasti ylpeitä siitä mitä saadaan aikaiseksi. 
Pieni ihminen ei voi pelastaa koko maailmaa, 
eikä edes puolikasta. Luulen, ettei maailma tule ikinä valmiiksi, eikä yksi ihminen voi kantaa koko maailman murheita ja keskeneräisyyttä harteillaan.
Siksi pitää olla tyytyväinen jos pelastaa yhdetkin kädet kylmyydeltä. 
Ollaan siis rohkeasti iloisia aikaansaannoksista ja niistä pienistä asioista. Nämä lapasetkin tuli valmiiksi silmukka silmukalta, ei puoli lapanen kerrallaan. 

Iloa ja tyytyväisyyttä viikkoosi! 
Muista että riität!



7 kommenttia:

  1. Ihanat lapaset, kuvat ja teksti! <3
    Yleensä sitä miettii juuri asioita, joita pitäisi tehdä tai mitkä ovat kesken. Silloin unohtaa asiat, joita on jo saanut tehdyksi. Ja aina ei edes tarvitse saada mitään näkyvää aikaiseksi. Lepo ja oleminen voi olla tärkeämpää ja jopa tuottavampaa kuin ainainen tekeminen.
    Luin juuri uutisen, että Japanissa Microsoftin työntekijöiden työaika lyhennettiin neljään päivään viikossa. Tuloksena tästä oli tuottavuuden parantuminen. Tätä tutkimustulosta voisi soveltaa ihan arkielämäänkin.
    P.S. Minä en ole kutonut yhtään mitään koko syksynä. ;)

    VastaaPoista
  2. Voi että, miten syvällistä asiaa lapaspareista! Ja niin ihania ovatkin, täydellisiä - tuo keltaharmaa pari ♥
    Somen huono puoli on todellakin se, että se suoltaa kiiltokuvamaisia ja tehokkaita elämiä (ikään kuin sellaisia olisi) silmienne eteen. Viisaita sanoja Kesätuulia, hyvin viisaita - kuule, tämä postauksesi on niin paljon merkittävämpi saavutus kuin kolme villapaitaa kolmessa viikossa.
    Juuri postasin mikrsoskooppisen pienistä edistysaskelista rempassani, joka on todellakin ikuisuusremontti, joka ei välillä kuukausiin etene lainkaan, siis ei senkään vertaa, että saisi yhden taulun seinään tms. Silti tulee hirmuisesti kommentteja siitä, miten ahkera olen. Toivon, että ne ovat kannustimena eivätkä siksi, että lukijat kokisivat, että olen jotenkin hirveän aikaansaava, kun juuri nimenomaan en ole. Luulen, että näemme asiat turhan herkästi niin. Että kaikki muut saavat koko ajan jotain aikaan. Puhumattakaan siitä, miten täydellisiä he muutenkin ovat.

    VastaaPoista
  3. Kerrassaan kauniita lapasia ja mikä kuvausympäristö!! Niin kaunista! Tekstisi allekirjoitan aivan täysin. Vertailu ei kannata, paras olla itsensä kanssa rauhassa ja riittävän hyvä sellaisenaan.

    VastaaPoista
  4. Ihania lapasia. Ja viisaita sanoja. Joskus se vaan on vaikea ymmärtää, että minä riitän, vaikka en ihan kaikkea ehdi, enkä jaksa enkä edes osaa. :) Mukavia ja armeliaita marraskuun päiviä sinne! <3

    VastaaPoista
  5. Keskeneräisyyden sietäminen on välillä todella vaikeaa, ei tiedä oppiiko sietämistä koskaan täysin. Kauniita lapasia, ei onnistuisi minulta edes yhden parin verran.

    VastaaPoista
  6. Minä riitän - siinä sanonta, joka jokaisen pitäisi oppia.
    Ja ihanat lapaset muuten:)

    VastaaPoista
  7. Mun blogissa ois sulle haaste: https://versojavaahteramaelta.blogspot.com/2020/02/mina-puutarhurina-haaste.html
    Älä ota paineita, mutta olisi kiva kuulla millainen puutarhuri olet, jos ehdit ja jaksat.

    VastaaPoista