keskiviikko 11. heinäkuuta 2018

Yrttejä hämäläisittäin


Kasvimaalla ja kasvihuoneessa kasvaa myös yrttejä, jotka ovat tänä vuonna enemmän tai vähemmän hitaita hämäläisiä. Tässä pieni silmäys, loppukesästä voi sitten verrata kuinka kasvu edennyt...

Ehdottomaksi suosikiksi ja joka kesäiseksi yrtiksi Basilikan kaveriksi on noussut Valkosipuliyrtti. On kyllä niin helppo käyttää ja kaunis kasvihuoneen suojassa Curry-yrtin vieressä. Valkosipuliyrtin, Curry-yrtin ja Oliiviyrtin ostin Kaijansinkon puutarhalta, joka sijaitsee ihan meidän lähellä ja on kesäkukkien ja yrttien paikallinen ykköspaikka.


 Aika kiva pariskunta...




Curry-yrttiä olen kokeillut vasta kerran, olisi voinut laittaa sitä enemmänkin ruokaan. 
Oliiviyrttiin olen aivan ihastunut. En ole koskaan pitänyt erityisemmin oliiveista, mutta tähän yrttiin ihastuin kyllä! Tuoksuukin ihan Oliiveilta. Haluaisin oppia maustamaan ruokaa yrteillä, olen sellainen "tulee mitä sattuu"- ruoanlaittaja.... 

Ja alla olevan Hunajamelonisalvian hankin myös samasta paikasta. Siihen on tullut niin metka kukka!



Basilikaa rakastan yli kaiken. Ja ehkä Minttuakin. Basilikat kylvin tomaattien juurelle ja yhden kokonaisen ison ruukun täyteen, siinä kaikki pikku hiljaa kasvaa, toivoisin voivani kirjoittaa pian, mutta pikku hiljaa kuvatkoon enemmän totuutta!


Mintut kasvaa näissä kauppakasseissa joka vuosi yhtä rehvakkaasti. Muutamaa erilaista, jotka olen sekoittanut täysin keskenään :) Ainakin suklaaminttua, omenaminttua ja jotain perusminttua. 
Ja minttukassit ovat pidättelemässä takarinnettä, johon kylvin erilaisia syötäviä kukkia. Alkukesän kuivuus ei vain ollut kovin suotuisa tälle... Kasteluvesi valuu rinnettä alas, ja on vienyt osan siemenistä mukanaan. Nyt kasvu on lupaavaa, mutta saas nähdä ehtivätkö kukkimaan, saankohan yhtään kukkaa salaattiin tai jälkiruokiin....



Kasvimaan alareunassa on Timjamit ruukussa Papujen kupeessa, 
ja kuistilla yksi kaupan Basilika helpottamassa oman sadon odottamista. 
Jos en muuta puutarhaurallani ole oppinut, niin ainakin odottamaan hieman paremmin....

Katsotaan loppukesästä olenko oppinut yrtteilemään enemmän tai saanut kukkia syötäväksi...


12 kommenttia:

  1. Hienoja yrttejä! Valkosipuli-, curry- ja oliiviyrtti ovat minulle ihan uusia tuttavuuksia ja näyttävätkin niin kivoilta. Täytyypä muistaakin kokeilla noita😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oliiviyrtti on kätevä käyttää ja Curry-yrttiin ja Valkosipuliyrttiin ihastun koko ajan lisää! Valkosipuliyrtti on saanut minut pitämään Valkosipulista. Ja on vielä niin kauniskin!

      Poista
  2. Oi, onpa ihanat yrtit!
    Tuota harmaata curry-yrttiä täällä on paljon ja kukkiipa valkosipuliyrttikin kukkapenkissäni ympäri vuoden. Pidän kovasti sen suloisista kukista!
    Oliiviyrtti oli minullekin uutuus!

    Kauniita kesäpäiviä sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin! Aika ihanaa, kun siellä saa kaikkea ympäri vuoden! Täältä käsin sitä on vaikea hahmottaa. Ja nuo Valkosipuliyrtin kukat on superihastuttavia.

      Poista
  3. Ihanat yrtit! Voi, valkosipuliyrtti on niin upea ja vieläpä tuollaisena kirjavalehtisenä! Löysin sellaisen viime kesänä, mutta se kuoli talven aikana. Sen tuoksu oli niin voimakas, että oli pakko laittaa se kylmään eteiseen ja siihen se ilmeisesti paleltui. Täytyy yrittää löytää uusi, pitää ehkä tulla metsästysretkelle teille päin :-D
    Ihania tuollaiset erikoisemmat yrtit, kiva kuulla, miten käytät niitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu täytyy kirjoittaa syksymmällä uudelleen, olenko mitään oppinut yrteistä :) Voi että minulle ei tullut edes mieleen, että voisin yrittää säilyttää Valkosipuliyrtin hengissä talven... Mahtuisikohan se talvehtimaan kodinhoitohuoneessa...

      Poista
  4. Valkosipuliyrtti on uusi tuttavuus - sitä täytyy jatkossa metsästää! Minusta on aina ollut ihanaa kasvattaa tomaattien juurella jotakin - vaikkapa yrttejä. Tuoksut sekoittuvat mahtavaksi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo on mahtavaa, että samassa ruukussa voi kasvattaa useampaa lajia. Luin siitä Siemenestä lautaselle- kirjasta että tomaatin hyvä kaveri on Basilika. Odotellaan, kun Basilika on kasvanut niin hitaasti, josko vielä saadaan kunnon kumppanuuskasvit vierekkäin.

      Poista
  5. Olipas liuta uusia yrttejä! Curry-yrtti kuulostaa houkuttavalta. Sinulla oli krassia syötävien kukkien pellossa. Mummoni antoi minulle lapsena yskään pari krassin lehteä syötäväksi. Auttoi yskänlääkkeen tavoin, ainakin mummo sanoi niin, itse en niin muista. Maun muistan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu! Krassi on niin ihana salaatissa! Makua ei voi unohtaa. Voi kun nuo syötävät kukat ehtisivät kasvaa hitaasta alustaa huolimatta!

      Poista
  6. Sinullahan oli ihan uusia yrtti ihanuuksia ainakin minulle. Me käytämme yrttejä tosi paljon ruuanlaitossa joten kiitos näistä vinkeistä ensivuonna pitää metsästää niitä kokeiluun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu kannattaa kokeilla! Minä myös aion entisestään kokeilla lisää. Ruoan maustamisessa olen aina ollut huono ja haluaisin kuivattaa yrttejä talven varallekin omasta maasta.

      Poista