Eilinen itsenäisyyspäivä meni perheen kesken juhliessa.
Kotona hyvää ruokaa, ulkoilua, piparien leivontaa ja tietysti ne Linnan juhlat.
Yritimme mennä katsomaan ilotulituksia ja vesiurkuja Lahden keskustaan, mutta näimme vain ilotulitukset, koska yllätykseksemme koko Lahti tuntui olevan liikkellä! Emme ole ennen nähneet niin paljoa väkeä keskustassa, edes Salpausselän kisojen aikaan!
Alkuviikko meni parantumattomasti sairaan hoitotyön koulutuksessa.
Siellä puhuimme paljon toivosta ja toivon ylläpitämisestä, mikä sinänsä liittyy myös Itsenäisyyspäivän teemaan. Toivo on yllättävän haasteellinen asia pohtia syvemmin.
Mitä sinulle toivo merkitsee?
Meidän pohdinnoissa emme tietenkään tulleet sen kummemmin mihinkään lopputulemaan, vaan tarkoitus oli pohtia ja pilkkoa toivoa pienempiin palasiin.
On eriasia kertoa nyt toivosta, kuin siinä tilanteessa jos elinaikaa olisi vaikka muutama päivä jäljellä.
Ne pienet jutut ovat usein kaikkein merkityksellisempiä, ne pienistä pienimmät.
Mikä on sinun pieni toiveesi?
Se hassu juttu, joka saa sinut hymyilemään, vaikka missä tilanteessa?
Se ihan pienen pieni, mitättömältä tuntuva?
Kosketus? Halaus? Kokemus jossakin kahvilassa? Se arkeen kuuluva aamukahvi?
Ystävän hymy? Ystävän villasukat? Se pienistä pienin haave, joka pitää iloa yllä?
Nämä kuvat paljastavat yhden omista pienistä hassuista haaveista, joka on nyt askeleen lähempänä.
Pitsinnypläys.
Ostin tällaisen pitsinnypläystyynyn, kun tilaisuus tuli. Pulikat puuttuu, ihana pellavalanka tuli kaupan päälle. Askeleen lähempänä tätä toivetta. Ja kuten messupostauksessa muutama postaus aiemmin mainitsin, yllätyksekseni taidan päästä toteuttamaan tätä haavetta tyttären kanssa yhdessä. Enkä moisesta osannut haaveillakaan.
Toivotankin toivo- ja haaverikasta viikkoa!
Ylläpidetään omia ja lähelläolevien toiveita, haaveita ja toivoa yllä, ihan niillä pienistä pienimmillä eleillä yllä - ne ovat loppujen lopuksi niitä kaikkein suurimpia, keskellä arkea <3
Pienistä asioista ja toiveista, ne suuret asiat saavat alkunsa. Jos ei haaveile pienestä, ei saavuta myöskään suuria.
VastaaPoistaToivorikasta ja ihanaa loppuviikkoa!<3
Ihana postaus! Aamukahvihetki on tosiaan tärkeä. Arvostan sitä nykyään, sillä silloin, kun olin sairastunut masennukseen, ei toivoa tuntenut. Kissojen kanssa ja niitä hoitaessa ei voi toivosta puhua, mutta elämällä oli ehkä jokin tärkeä syy jatkua niiden takia. Nykyään nautin niin paljon siitä, että juon aamukahvia onnellisena siitä hetkestä. Ja ihanista kissoista vasta olenkin onnellinen!
VastaaPoistaMietin toivoa esimerkiksi vaikeassa ihmissuhteessa tai työpaikan kireässä ilmapiirissä. Jonkun lausuma kiitos, joskus, saa taas jaksamaan.
Hieno postaus, kiitos tästä. Isot asiat koostuvat pienistä asioista, niistä yksi on todellakin rauhallinen aamukahvihetki. - Mukavaa loppuviikkoa sinulle!
VastaaPoistaPienet asiat on niitä tärkeimpiä, hassut arjen asiat, kahvikupilliset ja villasukat... :) Mulla toivo myös yhdistyy erityisesti uskoon. Ja usko taas on sellainen elämän kulmakivi, joka pitää toivoa yllä silloinkin, kun mikään muu sitä ei tee.
VastaaPoistaJuuri ne pienimmät asiat elämässä on lopulta ehkä tärkeimpiä. Läheiset ja heidän läsnäolonsa on varmaan mun listan kärkipäässä. Mitenkään aamukahvihetkeä unohtamatta :)
VastaaPoistaJa eläinystävät kantavat läpi vaikeiden aikojen. Se on niin nähty!
Onnen pieniä pipanoita! Kyllä ne lähheiset immeiset ja pienet assiit on kaikkein tärkeimmät! Iliman toivoa ois raskasta ellee ja kyllä se miullakin männöö sitten viimekäissä hengellisyyteen!
VastaaPoistaSiinäpä haastetta onkiin, nypläyksessä! Kirjanmerkistäkö alotat?
Voi miten kiva, että olet saanut nypläystyynyn. Ihanaa, että haaveet toteutuvat ja joskus yllättävästikin. Mut saa hymyilemään arjen pienet hetket ja ihmiset. Kun vain muistais aina olla läsnä, vois saada lisää iloa arkeen. Sanonta, se kasvaa, mitä ruokkii, pitää kyllä paikkaansa. Minä yritän ruokkia positiivisia ajatuksia ja murehtia vähemmän.
VastaaPoista