perjantai 3. marraskuuta 2017

Merkityksellisin puu


Sain sekä Pirkolta Vaarin torpan puutarhasta 
että Inkeriltä Puutarhurin tytär-blogista
haasteen:
Pihan merkityksellisin puu

Tämä olikin helppo valinta!
Meidän pihalla ja ympäristössä on kyllä monta puuta, mutta ne ovat vielä niin pieniä, ettei niille ole päässyt suuria merkityksiä syntymään. Vanhan kodin mummon ostama Omenapuu olisi ollut hyvä vastaus, jos se olisi pystytty vielä siirtämään tänne Mutamäelle. Samoin metsästä siirretty Tammi on joskus toivottavasti melko isossa roolissa metsän reunassa. Samoin Omenapuu tuottakoon joskus satoa runsain mitoin. Ja toivottavasti vielä joskus meillä on kaunis kirsikkapuu, joka aivan  kirkkaanpunainen syksyisin. Ja kai ihanat Syreenitkit lasketaan puiksi :)


Mutta nyt valinta on helppo:
Etupihan ensi tervehtijä:

Pikkusyreeni

Niin kaunis, ihana. 
Ei kuvailuja kaipaa :)



Nyt puu on lumen alla ja kuvia selatessa tuli kyllä kesää ja kevättä ikävä! Kuvissa vilahteli niin ihanat sipulikukat ja tuossa kuvassa on niin ihana Juhannusruusu. 

Vaikka oli tuo lasten riemu liukurimäessäkin aika mahtavaa naurua täynnä! Lapset olivat niin innoissaan talvesta, että hakivat itse liukurit käyttöullakolta. Kun portaat olivat auki, huomasivat lapset että vintillä on pimeää. Ja vasta kolmas yrittäjä lapsista uskalsi kiivetä ylös saakka sytyttämään valot. Ja voi sitä ilon määrää kun omat ja naapurin muksut kantoivat viiteen pekkaan liukureita ja pulkkia alas portaita! Niin virkistävää kuunnella työn vastapainoksi lasten aitoa hersyvää naurua! 

Että kai joka vuoden ajassa on omat hyvät puolet.... 
Riemukasta viikonloppua teille kaikille!

15 kommenttia:

  1. Ihanaa kun sinulla oli nämä kuvat kesäisestä pikkusyreenistä! Se on mitä oivallisin valinta tärkeäksi puuksi ja nyt se tuo tässä meille kaikille helpotusta kevään ja kesän kaipuulle. Kukkikoon syreeni taas ensi kesänä runsaudella! Kiitos vastauksesta haasteeseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos itsellesi! Toivotaan ensi kesäksi kaikille kasveille runsasta kasvua ja kukintaa!

      Poista
  2. Oi, syreeneitä, ruusuja, sipulikukkia! Pikkusyreeni on todella suloinen. Sellainen täytyy vielä saada mahtumaan omalle pihalle - onneksi se onkin aika pieni. Hyvä paikka sille, etupiha, missä se tulee nähtyä joka päivä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo onneksi se on pieni, joten niitä mahtuu vaikka monta joka puolelle! Etupiha meilläkin on paikkana. Ja ostin itseasiassa tälle pari kaveriakin... Katsotaan keväällä miltä kukinta näyttää kolmen puun voimin portaiden ympärillä...

      Poista
  3. Syreenit ovat niin kauniita ja onneksi niiden arvo on taas nousussa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! Ja niitäkin on niin monenlaisia. Tänä kesänä pihaamme muutti Moskovan kaunotar.

      Poista
  4. Rungollinen pikkusyreeni on niin kaunis! 💚 Ja nää sun kuvat on erityisen kauniita, vaikka saavatkin valtavan kesäikävän aikaiseksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vaan suunnittelijalle :) Tuo on kyllä niin kiva yhdistelmä Tuoksukurjenpolven kanssa. Kesäikävä iskee kyllä näiden kurahommien jälkeen...

      Poista
  5. Tuo on kyllä niin kaunis!
    Mullakin on hankintalistalla, kunhan keksin sille hyvän paikan:)

    VastaaPoista
  6. Ihana <3 Itse valitsisin vaahteran <3
    Voih pieniä kun pimeys on niin jännittävän pelottavaa...teillä onkin hyvät luikumäenpaikat!
    Mukavaa alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
  7. Pikkusyreeni on minunkin rakas, sain sen kummitytöltä joskus! Ihana valinta ilman muuta!

    VastaaPoista