tiistai 12. kesäkuuta 2018

Ekat


Ekat on aina parhaita!
Olen saanut tämän Kuolan Pionin siementaimena Kivipellon Sailalta samoin kuin Riinakin jo muutama vuosi sitten bloggaritapaamisessa. Ja nyt se kauneus kukki useammalla kukalla ensi kerran. 
Niin kaunista ihailtavaa. 
Kiitos Saila!

Ja näyttää kahdessa muussakin Pionissa olevan nuppuja, jee! 
Neljännessä ei vielä. Kärsivällisyys palkitaan ajallaan :)


8 kommenttia:

  1. Tuo kuolanpioni on ihana!
    Tällaiset ystäviltä saadut alut ovat niitä kaikkein rakkaimpia. Kuolanpioni muistuttaa aina iloisesta ja sydämellisestä Sailasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä! Puutarhasta puolet, jos ei jopa 90% syntyy siitä, että palasia ystäviltä/ystävistä kukkimassa ympärillä <3

      Poista
  2. Pionien kanssa oppii kärsivällisyytä ylen määrin. Kuolanpioni on suosikkeja, varma kukkija ja lisääntyy kivasti siemenestä. Vielä ihanampaa jos pionin alkuperällä on tarina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kyllä, kärsivällisyyttä olen opetellut puutarhan kanssa pitkän kaavan kautta... Viime vuonna minulla kukki ihka ensimmäin Pioni, Sarah Bernhard, ja tänä vuonna tämä ja toinenkin Sarah Bernhard on tehnyt nuppuja. Yksi Pioni on tainnut kuolla viime talvena ja yksi on hengissä hyvissä voimin. Kahdelle Pionille olisi vielä tilaa :) On kyllä niin kaunis perenna!

      Poista
  3. Onpa tosi ihanaa, että Kuolanpioni ilahduttaa usealla kukalla! Se on aika kiitollinen kukkija, kunhan juuri on kasvanut - ja taimi on ollut hyvässä kodissa!

    Ystäviltä saadut alut on aina ihania, kasvaessaan ja kukkiessaan ne muistuttavat antajastaan ... minullakin on aika monta sellaista tainta, joka kertoo tarinan antajastaan :D.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kun teki heti monta kukkaa! Tai heti, kasvattihan hän juurta aika monta vuotta... Mutta ystäviltä saadut taimet on ihan parhaita! <3 Toivottavasti nähdään tänä kesänä jossakin!

      Poista
  4. Ihana on pionisi. Minulla on tänä vuonna pionien istutus urakka uuteen paikkaan. Ovat kasvaneet siellä ja täällä odottaen näitä penkkejä . Kolme olen vasta istuttanut ja 27 kpl on vielä istuttamatta. Istutuksissa on nyt tauko, kun on niin kuivaa .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi mikä urakka sinulla on! Minuakin on jännittänyt Hunajamarjan ja Pensasmustikan kanssa, kun istutin ne keväällä ja kastelu on ollut hankalaa rinteessä.Toivottavasti ovat hyvissä voimin ja juurtuvat kunnolla <3

      Poista