torstai 31. elokuuta 2017

Ihme ylläri


Pitipähän blogata ihan muusta asiasta, 
mutta pakko kertoa teille kummallisesta ylläristä.
Tai teille tämä saattaa olla ihan selvää, mutta
minä en osannut tätä odottaa. 

Minun siis piti valittaa taas säistä ja kaikesta muusta lannistuksesta mm. kasvihuoneen suhteen. Tomaateista osan otin munakennoihin sisälle kypsymään.
Mutta sitten sain tärkeämpää asiaa, nyt ei valiteta!



Huhtikuussa, siis n. 5kk sitten, 
ostin Prismasta kimpun kauniita leikkotulilatvoja.
Ihan kuin pikkupioneja tai ruusuja, niin söpöjä!
Ne kukkivat tuvan pöydällä. 
Ja kukkivat aina vaan.
Ja aina vaan!

Kesäkuussa nostin ne ulos. 
Ajattelin, että olkoon hetken pihapöydällä.
Heinäkuussa meinasin heittää ne jo pois, mutta kimppu oli tehnyt juuret.
Vaihdoin vain veden tonkkaan ja tökkäsin takaisin. 
Nyt elokuun lopussa meinasin uudelleen heittää ne pois.
Mutta nyt ne kasvavat uutta ja ovat taas nupullaan. 


Mitäs minä nyt teen?
Istutanko ne multaa ja tuon takaisin sisälle?
Vai tökkäänkö taas vain takaisin tonkkaan?



20 kommenttia:

  1. Kiva kun puutarha jaksaa yllättää. Sellaisista aina nauttii.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! On hauska miten kukat elää ihan omaa elämää :)

      Poista
  2. Pitäisin itse tonkassa vesiviljelyssä edelleen. Siinähän ne ovat menestyneet. Juuret tottuneet saamaan ravinteensa helposti vedestä. Enpä ole kuullut ennen moisesta! Olipa todella kiva ylläri.

    VastaaPoista
  3. En minäkään ole moisesta kuullut! Aika hauska juttu!
    Mulla teki kerran keijunkukan lehti juuret maljakossa ja säilyi siinä kaksi vuotta. Lisäsin vain vettä maljakkoon. Tänä keväänä istutin sen juurtumaan ruukkuun ulos. Ja vieläkin se on hengissä.
    Minä pitäisin vesiviljelyssä, jos aiot nauttia siitä vain tämän kukkimishetken. Mutta jos haluat siitä pidempiaikaisen viherkasvin, istuttaisin sen multaan ja toisin sisälle, kun säät kylmenee.
    Yleensähän tulilatvaa pidetään ihan "kertakäyttökasvina", mutta Kasvitieteellisessä puutarhassa näin upean suuren viherkasvin. Kukkimiseen jatkossa se tarvitsee tietyt pimeät jaksot, lyhyen päivän kasvina. Samoin kuin joulutähti. Mutta kauniin viherkasvin siitä kyllä saat, vaikka kukittaminen ei onnistuisikaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taidan juu odotaa kukinnan yli ja katson sitten onko vielä istuttamiskunnossa. Sisällä kuitenkin tapan kaikki kasvit.

      Poista
  4. Tulilatva osaa olla sitkeä!
    Se on saanut juuri oikean määrän valoa ja pimeää myöhäiskesän tunteina ja tekee nyt vielä iloksesi kukat!
    Ehkä laittaisin takaisin tonkkaan kun kerran on siinä viihtynyt.
    Vesijuuret eivät kukinnan aikana ehkä jaksa juurtua multaan niin hyvin.

    Syyskuun lempeitä tuulia odotellessa!

    VastaaPoista
  5. Oho! Mistään mitään tietämättä minäkin laittaisin takaisin tonkkaan ja kylmien säiden alkaessa lasimaljakkoon sisälle :)

    VastaaPoista
  6. Olipa mielenkiintoista! Yllättävää! Minäkin jatkaisin tonkkaviljelyä :D nautinnollista kukintaa nuppujen avauduttua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Otan sitten kuvat, kun avaa nuppunsa, olkoon tonkassa kukinnan yli!

      Poista
  7. ÖÖÖÖ...laittaisin ruukkuun ja yrittäisin pitää hengissä :)

    Taidan minäkin hakea nuo tomaatit sisään punastumaan....alkaa pikkasen tympiä tämä ilma ja koko kasvihuone, kun mikään ei ehdi kasvaa kunnolla :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo nyt on niin kylmää, että taidan purkaa lopunkin kasvihuoneen... Taidan siirtää multaa kukinnan jälkeen! Katsotaan kuin käy!

      Poista
  8. Leikkotulilatva tekee monesti vedessä juuria, olen joskus omasta ruukkukukastani leikannut jonkun varren ja ne kyllä vedessä innostuvat uuteen kasvuun.
    Minä laittaisin juurioksat multaan ja kokeilisin jaksaako kukat kehittyä. Voit saada siitä itsellesi komean ruukkutulilatvan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voisi ollakin hyvä idea laittaa juurioksat multaa, ja loput jättää tonkkaan. Näin tulisi kokeiltua molemmat jatkoajat. Kiitos :)

      Poista
  9. Wau, enpä moista ole kuullut :D
    Nyt sun pitää kertoa taas jonkun ajan kuluttua, että mitä niille silloin kuuluu, istutitko vai jatkoitko vedessä kasvatusta! :)

    VastaaPoista
  10. Hauska ylläri ;) laita ruukkuun ja katsele jatkaako kasvamista ;) Iloista syyskuun alkua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo päädyin nyt etä laitan osan ruukkuun ja osan jätän tonkkaan. Kiitos samoin!

      Poista