Tämä ruostepakki on ollut pihallamme jo muutaman vuoden, siinä on alun jälkeen aina ollut Oxalista. Nyt ensimmäisen kerran siinä on lisäksi Pelargonia, ja onneksi onkin, sillä tänä vuonna etupihan Oxalikset ja Dahliat ovat harvinaisen kauan nupullaan. En millään malttaisi odottaa, että nuput aukeaa!
Odottaessa on hyvä vilkaista aiempien vuosien kuvia ja katsoa mistä on tähän tultu. Jotenkin tämä odottaminen symboloi jotain muutakin odottamista uupumukseen ja siitä toipumisen suhteen.
Niin kauniita Orvokkeja ja Oxaliksia on pakki kantanut aiemmin!
Tänä vuonna ruosteastioita on enemmän.
Teillekin hieman odotettavaa, kun en kuvaa astioita vielä kukkien nuppuvaiheessa....
Ihanaa, että puutarhassa riittää koko kesäksi kukkijoita!
Minullakin oxalikset ovat jurottaneet tänä vuonna. Mietin jo että istutinko ne harvempaan kuin viime vuonna mutta ei, eivät ole yhtään harvemmassa. Ehkä kuiva ja kuumuus ovat olleet niille liikaa.
VastaaPoistaKiva kuulla, ettei muuallakaan rehota... ja mä olen itseasiassa istuttanut ne liian tiheästi, niin että miten eivätkö mahdu kasvamaan. Mutt tällä viikolla alkoivat kukkia, muutama kukka, mutta pääasia että kukat ilmestyivät!!
PoistaIhana työkalupakki ♥ Minulla myös haaveissa löytää tuollainen itselle kukkaruukuksi. Aivan ihana ♥
VastaaPoistaJoo, mulla on itseasiassa toinenkin, isän vanha, joten näitä on nyt kaksi etupihalla. Nyt kukkii Dahliatkin, että pitäis hyökätä kameran kanssa ulos :)
PoistaMiten ihana paikka kukille tuo pakki! Minäkin tykkään kaikista ruosteisista jutuista:) Mukavaa viikon jatkoa!
VastaaPoistaNiin mäkin! En tajua mikä tuollaisessa romussa viehättää, varmaan se vastakohtien kontrasti :)
PoistaPakki on saanut kannatella suloisia ja erilaisia kukkijoita. Oxalikset ovat niin koristeellisia ilman kukkiakin!
VastaaPoistaNiin on! Ja ihanan pitkälle syksyyn kauniita!
PoistaAivan ihana pakki - ihastelin sitä jo eilen IG:ssä! Nyt tiedän, mitä etsin seuraavaksi kirpputoreilta... ;)
VastaaPoistaVoimia toipumiseen! <3 Oman taannoisen uupumiseni kautta olen ajatellut, että sen läpikäyminen on auttanut minua ymmärtämään ja lukemaan paremmin itseäni. Minulle (ainaiselle kiltille tytölle ja ylisuorittajalle) vaati uupumisen, että opin viimein pysähtymään ja vaatimaan aikaa myös itselleni, ihan yksin, rauhoittuen. Ja osaan nyt paremmin olla kuulolla omista fiiliksistäni, tulkita miksi jokin asia ahdistaa ja muuttaa tekemistäni, jos meno meinaa lipsahtaa taas liialliselle suorittamiselle. <3 Iso tsemppi sinne sinulle - ja jos kaipaat juttukaveria ajatustenvaihtoon, niin Mäntsälässä lämpenee kaffepannu puutarhakahveille! <3
Kiitos! Kyllä tekis hyvää vaihtaa ajatuksia saman kokeneen kanssa. Pitäiskin tulla kylään - voitaiskohan Riinan kanssa ajella sinne teille joku kerta? Mä huomaan, että toipuminen on yhtä vuoristorataa, ja nyt tuntuu olevan taas se kuoppakohta... Mutta kyllä tästä, kun vaan muistaa että pikku hiljaa.
PoistaJa joo mä sain tuolle kirpparilta haalitulle pakille iskältä kaverin, jonka ruostutin, yritän kuvata kaksikkoa nyt kun Dahliat kukkii :)
Ehdottomasti voitte hurautella tänne kaffelle molemmat - oispa kiva nähdä Riinaakin pitkästä aikaa! <3
PoistaUupumisesta toipuminen taitaa olla sellainen elämän mittainen polku - aivot kun ovat siitä hassut, että kerran opittu malli ei unohdu. Kun käsittelin omaa uupumista, kuulin työterveyspsykologilta, että uupuminen on hieman kuin pyörällä ajaminen tai pianon soitto; kun ne kerran oppii, aivot ei unohda. Siksi tärkeää onkin oppia kuuntelemaan itseään ja tietoisesti tekemään valintoja, jotka vähentävät riskiä uupua uudelleen. <3 Ollaan me ihmiset monimutkaisia otuksia... ;)