torstai 30. kesäkuuta 2016

Mun kasvimaa




Mun kasvimaa.
Urakoin sen kanssa koko toukokuun ja kesäkuun alussa oli kiire kylvöihin. Nyt kasvimaalla on edelleen ne toukokuussa kesken jääneet hommat kesken, mutta ne peittyvät jo itäineisiin kasvantoihin. Ajattelin, että en tule kuvanneeksi kasvimaata ollenkaan, jos odotan että se on ihan valmis. Sitä se ei varmaan koskaan ole.....


Kasvimaa on tontin ylälaidassa metsän reunassa ja sitä reunustaa aidanne. Siihen on kaksi syytä: Pavut tarvitsivat tuen ja pihallamme asustaa kymmenkunta pomppivaa palloa....
Haaveilen matalasta aidanteesta koko kasvimaan ympäri, koska meillä asuu metsässä useampi supikoira ja kettu ja jompi kumpi niistä käy asioilla kasvimaan harkoilla....



 Piikkilankakaaren alta on sisäänkäynti ja sen edessä rinnettä ylös keskeneräiset portaat. Toisella puolella kasvaa Tarha-ajuruoho ja Iisoppi, ja toisella Oregano.


Kasvimaalle rakensin kasvilaatikoita tee-se-itse meiningillä.....
Sisäpuolella on patolevyä tai mansikkakangasta. Innostuin neljän laatikon kiertoviljelystä. Lueskelin 'Keittiöpuutarha - siemenestä lautaselle'- kirjasta (Kiitos Kati, Maria ja Hanna!) kuka on kenenkin kaveri ja kylvin sen mukaan siemenet laatikoihin. On muuten hyvä kirja opiskella kasvimaata. Täytyy nyt lukea uudestaan, kun pohjatyöt on tehty. Tein laatikoista saman kokoiset, kuin minulla kaksi vanhaa ikkunaa ja ne saivat olla kantena kasvikauden alun. Nyt onneksi laatikoista kurkistelee jo Lehtikaalia, Herneitä, Parsaa, Retiisiä, Salaatteja ja Pinaattia. Ne muuten ne oman maan porkkanansiemenet ei itäneet ollenkaan - jos joku muista viime vuoden porkkanasiemenkasvatuskokeilun (I, II, III). Olisikohan ne tarvineet kylmäkäsittelyn?


Parsakaalia sain viime vuonna kasvihuoneesta, nyt kokeilen avomaalla.... Saapa nähdä ehtiikö...


Perunamaa on kasvihuoneen takana rinteessä. Siirsin sieltä Maa-artisokan tieltä pois ja sieltähän sitä tulee edelleen perunoiden seasta.... Ja papuja tulee joka puolelta, kun hieman suurella innostuksella liottelin papuja ja kylväessä huomasin etteivät ne mahdu minnekään....


Tästä kauneudesta sielu nauttii. 


Ja kasvihuoneessa kaksi kurkuntainta on hengissä niistä sisällä idätetyistä kolmesta pussillisesta....
Kesäkurpitsa on huomattavasti helpompi!
Ja edessä Avomaankurkkua, siihen turvauduin kun muuta olivat niin hankalia persoonia.... Ensi vuonna varmaan suoraan taimikaupoille... Kurkunkasvatus on nyt nähty...


Mutta tomaatit sen sijaan elävät! 
Kaupan taimissa on raakileet, omissa siementaimissa ei vielä, 
mutta nekin voivat niin hyvin, 
että toivoa on! 



27 kommenttia:

  1. Minulla on ollut ongelmia saada itse kasvatettuja avomaankurkun taimia kasvamaan ulkona. Niistä kai tulee liian vähäisessä valossa niin hentovartisia, ettei varsi kestä ulkona sitten enää mitään.
    Tänä vuonna on siis kokeilussa muilta ostetut taimet ja siemenestä avomaalla kasvatetut.
    Kauniita kuvia kasvimaasta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Katsotaan mitä näistä kurkuista tulee, kun ovat kasvarissa sisällä. Nuppuja on jo muutama :)

      Poista
  2. Hieno kasvimaa sinulla! Juuri kävin katsomassa Riinan kasvimaan :)
    Ihanat yrttireunusteiset portaat ♥
    Nyt muuten päätin lopettaa kaalikasvien kasvatuksen! Mun lehtikaalin lehdet olivat jo kasvarissa esikasvatuksessa ollessaan niin täynnä reikiä, että niissä oli enemmän reikää kuin lehteä! Ostan kaupasta lehtikaalia, kun tarvitsen!
    Ihanaa alkavaa heinäkuuta sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin! Hauska että Riina oli samaan aikaan kasvimaa-ajatuksissa! Mä en ymmärrä kanssa tuota reikämäärää Lehtikaalissa! Parsakaali on toistaiseksi reiätön. Yhdessä ruukussa on kasvarissa myös Lehtikaalia, katsotaan miten niiden käy. Voikohan niitä mitenkään ehkäistä? Olin niistä ihan innoissani ja pikku hiljaa Lehtikaali-into laantuu..... Ihanaa lomaa sinulle!

      Poista
  3. Ohoh, meillä taitaa olla aivan samanaikainen ajatuksen juoksu. Postattiinkohan me nää kasvimaajutut ihan samaan aikaan?! :D
    Mä vähän innostuin noiden tomaatinkasvatusten kanssa. Meinas tulla ongelmia, mihin ne saa laitettua. Avomaankurkuntaimet ostin suosiolla kaupasta.
    Tuo kurkkuhomma on puutarhakauppojen vitsi.
    "Ensin asiakas käy ostamassa siemenet,
    perään vielä toiset siemenet, kun kasvatus epäonnistuu,
    sitten asiakas laittaa taimet liian aikaisin ulos, ne paleltuu,
    hän ostaa taimetkin vähintään kahteen kertaan, kun kastelee niitä liikaa tai liian vähän,
    lopulta asiakas ostaa valmiit kurkut kaupasta.
    Tai onhan niitä taitureitakin, jotka kasvattavat mitä vain! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ❤️ Muillakin on tomaattia ihan liikaa! En tiedä enää mihin tunnen taimia. Osa tietysti jäänyt pieniksi, kun en ole siirtänyt isompaan ruukkuun, mutta jos isommista kaikki tomaatit kukista tulee, niin sitten varmaan tomaattisosetta on pakkanen pullollaan :) joo kurkun kasvatus tuli kalliiksi tänä vuonna. Katsotaan tuleeko edes yksi kallis kurkku.... Ensi vuonna kyllä turvaudun taimikauppaan, korkeintaan tuota avomaankurkkua... Se tuntuu helpommalta.... Samoin Kesäkurpitsa! Odotan niitä kukkiakin, josko niitä riittäisi edes yksi salaatin koristeeksi....

      Poista
  4. Ajattelin ensin, että kasvimaasi on tuo suloinen basilikaruukku :)
    Mukavan näköinen kasvimaa ja satoa tulee.
    Kaikki ne ensin maasta nyhtämäni kurkkuyrtin taimet ( joita en tuonut mukanani, koska olivat niin raasun näköisiä) ovat osoittautuneet valkokukkaisiksi. Saitko sinä yhtään valkokukkaista ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt kukkii sininen! Mutta omat siemenestä istuttamat eivät jostain syystä itäneet, että olen hyvin onnellinen sininestä! Katsotaan miten tuo toinen yksilö kun alkaa kukkia :)

      Poista
  5. Ihana postaus, on mukava pääsee kurkkaamaan toistenkin herkkujen kasvatuksia - samalla lailla täälläkin. Kurkut jämähtivät ensin, sitten lurpahtivat ja sitten kävin ostamassa pari uutta ja niistä toinen katkesi. Sitten oma kasvattama lähtikin latvasta (1m korkuinen) kasvattamaan joka tapauksessa uutta versoa. Olikohan tämän kevään ja alkukesän ylös-alas sahaava lämpötila syynä kurkun menehtymisiin, niin moni on valittanut..
    Mullakin maa-artisokan taimia putkahtelee maasta, pääseeköhän siitä koskaan eroon.. nimittäin jos vaihtaa sen paikkaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Juu taisi olla virhe siirtää maa-artisokka... :)

      Poista
  6. Hieno vihannestarha. Toivon, että tämä kesä antaa enemmän lämpöä chileille kuin viime kesä. Ihana tuo basilika.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ja juu onneksi lämpöä on riittänyt :) chilejä en vielä olekaan kokeillut...

      Poista
  7. Hieno kasvimaa ja meille tarvittaisiin myös tuollainen karvapallerosuoja =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja eilisen jälkeen suojaan kohta kaikki perennapenkitkin kasvimaan lisäksi! Jalkapallo oli katkaissut viimeisenkin varren Ritarinkannuksesta :(

      Poista
  8. Teillä supikoira ja kettu, meillä jänikset ja peurat, kyllä saa varautua kaikenlaisiin "tuholaisiin":) Kiitos kun kävit kommentoimassa blogissani, löysin myös tänne sinun ja jäänkin seuraajaksi. Ihania herkkuja tulossa sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu luonnon ja istutetun maan raja on on niin häilyvä, että pitää aidata koko kasvimaa! Kiva tutustua uusiin bloggaajia :)

      Poista
  9. Sinulla on oikein ihana ja kaunis kasvimaa.
    Oletko koskaan keväällä kylvänyt avomaan kurkut suoraan kasvupaikalle ja pitänyt päällä muovista hedelmärasiaa, siis niin, että rasian pohjareijät ovat ylöspäin. Pieni kivi rasian päälle ja siinä on valmis pienoiskasvihuone.
    Näin olen idättänyt kesäkurpitsat, avomaan kurkut ja myös suoraan avomaalle samettikukat.
    Mistään suurista määristä ei tietenkään ole kysymys.
    Olen saanut joskus ihan hyvän sadon parsakaalista suoraan avomaalle kylväen, hyvänä kesänä se kyllä ehtii.
    Onnea hyötykasvitarhallesi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kylvin nyt avomaan kurkut kasvihuoneen ruukkuun, mutta tuo rypälerasia on loistokeksintö! Olen vain sisällä käyttänyt niitä. Samettikukat on nyt kasvaneet niin hitaasti, että saapa nähdä onko niistä kukkijoiksi ollenkaan.... Voisin vieläkin heittää niihin rypälerasian päälle....

      Poista
  10. Neljän laatikon systeemi on lostava, kun olet sen saanut tehtyä! Kannattaa kokeilla talvivalkosipulia syksyllä. Minulla kasvaa se nytkin hyvin ja viime talvena söimme itse kasvatettua valkosipulia [Nam, [[[jos tykkäää]]]] :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valkosipuli on hyvää pienissä määrin, talvivalkosipuli kuulostaa erittäin mielenkiintoiselta!

      Poista
  11. Hyvältä näyttää kasvimaallasi ja eiköhän sieltä vielä hyvä sato tule.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Täytyy sitten loppukesästä tehdä joku yhteenveto.... Ja ensi vuotta varten muistilappuja :)

      Poista
  12. Tosi kauniin ja herkullisen näköistä!

    VastaaPoista