sunnuntai 23. kesäkuuta 2019

Parasta aikaa




Nyt alkaa jo Ruusujen toinen aalto. 
Näitä aaltoja taitaa olla parhaimmillaan jopa neljä. 
Kaikki se kitkemisen ja kirvojen karkoittamisen vaiva palkitaan!

Teresan ruusu alkaa olla täydessä kukassa, niin ihana!
Ja meille ei ole ilmestynyt järveä auringonlaskuineen, vaan niin hauskaa kuin onkin, 
ylimmässä kuvassa näkyy taustana naapurin sininen pakettiauto :)
Aika hauskoja kuvia saa aikaiseksi, kun hieman kyykistyy, kiitos vaan naapuriin!

Naapurin puolelle ruusupenkki näyttää nyt tältä:






Pieni valkoinen Jaloruusu aloittaa kukintaansa, ja kermavaahdon näköinen kukka painaa niin paljon, että kukat ovat maata vasten. Pitänee joku tuki keksiä. 

Ja tämä lemppareista lempparein aloittelee kukintaansa!
Pari on jo auennut. 
Ja näitä nimettömiä on tosiaan ruusupenkissä useampi. 
Lidlin jaloruusuja, joiden paketeissa ei ole ollut nimiä. 
Mutta niin kauniita!
Talvisin peittelen ne havuilla ja kukkivat useampaan kertaan ihan mielettömiä kukintoja!










Tarhakurtturuusu on täydessä kukassa, samoin Punalehtiruusu. 
Olen jotenkin ihastunut sen herkkyyteen.




Ihan parasta aikaa. 
Lomalla tulin miettineeksi, 
että ruusuissa ja lapsissa on paljon samaa. 
Joskus niiden hoitaminen vaatii paljon ahkeruutta, 
mutta niille annettu aika tulee kukintana takaisin.
Ja antaa lumoavaa kauneutta takaisin. 


perjantai 21. kesäkuuta 2019

Pieni mutta kaunis


Nämä piperrykset ovat ne Mutamäen vitsi. 
Täynnä kaikkea, mutta niin pientä. 
Ja sinipunaisuus jatkuu kautta pihan.... 
Ja kun oikein tarkkaan ja syvälle kyykistyy, voi nähdä sydämen :) 


Hauskaa Juhannusta!


keskiviikko 19. kesäkuuta 2019

Ruusujen tykitys!



Mun lemppariaikaa, ei tarvitse sanoja. 
Ihana tuoksu, ja ihanat yllätykset toisensa jälkeen poksahtelee auki! 
Tämä on se ihana puoli puutarhuroinnissa ja elämässä!







Väriskaala on uskomaton, ja kyllä ylhäällä oli kuva Kurtturuusustakin, se on vielä kirjaimellisesti Roskisten vieressä, en siitä raaskisi luopua millään....






Katsokaa Juhannusruusun korkeutta, kyllä täällä jotain kasvaakin :)







Ja Morsionruusu, aina yhtä ihana!

Pohjolan Kuningatarta karsin ja jaoin, ihana saada jaettua ruusuiloa. 






Ei voi kun huokaista ihastuksesta. Tykkään. Ruusunjuurien kitkemisestä viis!
Vaiva on tämän arvoinen :)



maanantai 17. kesäkuuta 2019

Oi oi!



Olisi ihanaa kirjoittaa tähän oi oi miten ihanaa!
Mutta tämä kuva on toissavuodelta. 
Kun katsoo alakuvaa, pitääkin sanoa apua!



Kyllä. 
Ihana Runkosyreeni loukkaantui talven jostakin (lumikasasta?) niin paljon, että kuoli. 
Tätähän elämä on. 

Mutta elämä jatkuu portaiden toisella puolella, siellä yksi ihana Runkosyreeni kukkii :) 
Puutarhan hoidossa ja elämässä on todellakin paljon samaa. 



perjantai 14. kesäkuuta 2019

Mutamäen sykähdyksiä kehyksissä




Meidän perheellä on nyt ollut Mutamäki noin seitsemän vuotta 
ja Pihaa täällä on myllätty noin kuusi vuotta. 
Ilme on muuttunut moneen kertaan ja moni kukka on vaihtanut paikkaa. 
Ja kun sanon vaihtanut paikkaa, tarkoitan että vaihtanut monen monta kertaa paikkaa. 
Siskoni piirsi meille pihasuunnitelman, jonka runko on ollut suurena apuna. 
Iso rinne ja omat suuret visioni saavat miehen huokailemaan edelleen harva se päivä. 
Pihasuunnitelma on kuin kehykset, jonka sisällä minulla on lupa askarrella. 


Ja mitä sitten Mutamäki on?
Sitä olen nyt itsekin kovasti miettinyt, kun jossakin on aivan villiä maastoa, ja jossain on edelleen mutaa. Jotakin linjoja tekisi nyt mieli tehdä. Tai muotoja, tai jotain. Ne kehykset on, ja paljon materiaalia kehysten sisällä. Nyt pitäisi kirkastaa visio uudelleen. Mutamäellä on ainakin
ruostetta, kierrätystä, luonnonmukaista lannoitusta, kompostointia, lapsia, jalkapallo, ruusuja, sinisiä kukkia, hyötykasveja, käsitöitä ja tekemisen iloa.





Vuosien aikana olen saanut yhden rautalapion rikki, kun kukkapenkkejä ja kasvimaata kaivaessa tulee joka paikasta vastaan kallio tai kiviä :) Mutamäellä on edelleen mutaisia kohtia, joissa ei kasva edes rikkaruohot. Jos oikein silmiä siristää, voi nähdä väripilkun mudan keskellä. 







Lempparikasveiksi on muodostunut monenlaisia. 
Osa on kasvatettu itse, suurin osa saatuja juuritaimia ja osa ostettu. 




Kasvimaa on yksi suosikkipaikoistani. Se sijaitsee ehkäpä pohjoiskulmassa tontin korkeimmalla paikalla.  Sekin alkaa nyt löytää linjojaan. 
Tämän vuoden kasvimaa on aluillaan, toivottavasti sitä tarvitsee kastella hieman vähemmän kuin viime vuonna....







Yhdessä paikassa Mutamäen takareunassa on niin märkää, ettei salaojakaan sitä kuivata. Siihen on muodostunut suo, jossa kasvaa ainoastaan Lakka ja Köynnöskarpalo. Ihan kummallista, mutta kyllä, meillä on pihassa suo.



Toinen lempparipaikkani on pihan aurinkoisin ja julkisin reuna, Ruusupenkki. Keväällä ruusupenkkiä kitkiessä hetken mietin sen iloa, mutta kyllä nyt kun nämä kaunottaret avaavat nuppujaan, ruusu on lempparikasvini!!!!! Rakastan näitä!!!!










Sinisiä kukkia löytyy Mutamäeltä joka reunalta, ne kiehtovat omituisuudessaan. Aivan ihania. 







Hortensiat ovat lisääntyneet joka vuosi, samoin Pionit. Ne ovat ripoteltuna ympäri pihaa. 
Tänä vuonna alla oleva Pioni kukki niin nopeasti, etten ehtinyt kuvaa saada. Mutta viime vuoden kukinta oli kaunis. Muissakin Pioneissa nuppumäärä on tänä vuonna huikea aikaisempiin verrattuna, ihanaa kun kaikki alkaa vihdoin kasvaa!



Kasvua kuvaa hyvin tämä Kiinanlaikkuköynnös. Se ja Syreenit ovat olleet Itänurkassa alkuvuosista lähtien ja Syreenit kukkivat tänä vuonna ensi kerran! Kiinanlaikkuköynnös puolestaan teki viime vuonna ensimmäisen Laikkulehden, tänä vuonna jo kolme :) Kärsivällisyys palkitaan.




Mutamäki on elossa myös talvisin, neulominen ja virkkaus ovat toinen intohimoni. En kykene erottelemaan puutarha- ja käsityöharrastusta toisistaan. Niillä on paljon yhteistä.


Mutta tämä pohdinta mitä Mutamäki oikein on tekee minulle nyt hyvää. 
Nyt alan aavistaa jotain puutarhuroinnista. 
Myös sen, että kasvit elää omaa elämäänsä. 
Niitä ei voi kovinkaan ohjailla eikä käskeä. 
Ja kasvitkin tarvitsevat kasvurauhan. 
Niitä ei saa häiritä. Niille pitää antaa mahdollisuus kasvaa miten haluaa. 
 Se on tässä kiehtovin osuus. 

Kasvien omaehtoinen kiehtova elämä sykähdyttää.
Katsoa mitä tästä tulee. Suunnitella kehykset ja antaa taulun muodostua itsekseen. 
Tämä maalaus alkaa saada värejä. 
Ja siksi oikeastaan tämän pohdinnan kirjoitinkin. 
Elämä on ihmeellistä. 
Ihmeellistä, että nämä kasvit nousee  (suurin osa) aina vain talven jälkeen. 
Kuinka paljon puutarhuroinnilla (tai elämällä) onkaan vielä annettavaa!
Pitää vain uskaltaa luottaa kehyksiin ja antaa kasvaa vapaasti suuntaan jos toiseen!