maanantai 18. joulukuuta 2017

Hajusintit


Niin ihania!


Mutta ei - luulin saaneeni flunssan -
Kunnes tajusin, että todellakin saan edelleen allergiaa näistä iki-ihanista Hyasinteista.


Sininen Hyasintti. Niin ihana.
Kun olimme alkaneet mieheni kanssa hengaamaan yhdessä teininä, 
hän osti minulle ensimmäisenä jouluna sinisen Hyasintin. 
Hän tiesi minun pitävän sinisestä, mutta ei tiennyt minun olevan allergikko.
Pidin sitkeästi sitä pöydälläni, kunnes olin niin tukossa, että kukka piti siirtää kellariin. 




Tänä vuonna näin jossakin ihanan asetelman, joka pullisteli sinisiä Hyasinttejä. Haaveilin sellaisesta. 
Mutta tänäkin vuonna nämä Hyasintit saivat siirron ikkunan taakse ulos. Ei auta sanoa kuin, että Voihan nenä!



Mutta kastikekulho sai kukkasensa. 
Aika ihana pariskunta, kastikekulho ja valkoinen Kuningatar Hyasintti.



Jännä nähdä mihin suuntaa sininen kasvaa, vai kasvaneeko ollenkaan. 
Valkoinenkin on kasvanut ihan omia käyriään. 
Taas sitä ihminen yllättyi muka allergiastaan ja kasvien omapäisyydestä.

Joulu on yllätysten aikaa. 
Ihanaa jouluviikkoa juuri sinulle!

18 kommenttia:

  1. Minulla hyasintit ovat vielä nupussa, joten ei ole vielä tuoksuja tullut. Juuri sinisen värinen tuoksuu muuten kaikista voimakkaimmin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sininen alkaa vasta kukkia, ulkoilma hidasti niiden kukkimista :) Kiva kun kukinta-aika pidentyi :)

      Poista
  2. Voihan nenä! Hyasintit ovat kyllä ihania. Pitäisikö sitä ostaa yksi joulun fiiliksiä varten.. hmm :-)
    Ihanat nuo kynttilälyhtysi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ja onneksi hyasinttien kukinta-aika jatkuu vielä ,kun pihalla tarpeeksi viileää :)

      Poista
  3. Hyasintit ovat kyllä ihania. Harmillinen tuo allergia. Onneksi kukkia voi ihastella lasinkin takaa.

    VastaaPoista
  4. Minullakin on samanlaista ongelmaa, nenä menee ihan tukkoon. Mutta onneksi talvet ovat lämpimiä, niin hyasintit pärjäävät hyvin ulkona ja voin ihailla niitä lasin läpi ja välillä käydä nuuhkaisemassa ihanaa tuoksua. Kauniit asetelmat olet tehnytkin niistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo on olleet ilmat kyllä suotuisia Hyasinteille :)

      Poista
  5. Voi harmi että olet allerginen sinteille🙁 kauniit lyhdyt siellä myös, varsinkin tuo raastin💚

    VastaaPoista
  6. Harmi ettei sun nenä tykkää! :( Mutta nättejä ne kumminkin on, ja ihana tuo tarina tuosta sinisestä hyasintista... <3 Min mieheltä eka koskaan saamani kukka oli auringonkukka nimipäivänä, joten niitä oli sitten hääkimpussakin. ;)

    VastaaPoista
  7. No voi harmi, allergia on kurjaa. Raastimeen tuikun kanssa ihastuin minäkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo tuo raastimesta loistava valo on erityisen hieno, varsinkin kun ruoste sitä värittää :)

      Poista
  8. No harmillista, mutta hyasintit kestävät kylmääkin jonkin verran, eli ihailet lasin läpi <3
    ja kaikkea se rakkaus teettää ;)

    Ihanaa joulun odotusta teille <3

    VastaaPoista
  9. Vastaukset
    1. Niinpä, mutta ulkoilma pidensi ihanasti kukinta-aikaa :)

      Poista