sunnuntai 27. elokuuta 2017

Kesän paras, Mustila!


Kesän paras reissu ehdottomasti nyt takana!
Loma alkoi ja ihana puutarhamatka heti KESÄLOMAn alkuun.
Matkaan mahtui niin paljon riemua ja naurua, että huomasin kotona etten ollut kuvannut montaakaan juttua. Kaatosade metsässä saattoi vaikuttaa asiaan. Mutta onhan se niinkin, että kun on tarpeeksi hauskaa, kuvaamisesta tulee ihan toissijainen juttu....


Suuntasimme siis perinteisellä matkajoukkiolla kohti Mustilan Arboretumin taimipäivää.
Mukana oli Versoja Vaahteramäeltä Riina, Katin kanssa Kati, ihana Eija ja niin rakas Titta-täti.

Ja melko vauhdikkaasti aloitettiin päivä heti ostoksilla. Ensimmäisten ostosten kanssa suuntasimme Saniaiskierrokselle, mutta putosimme jossakin vaiheessa matkasta ja alkoi tietenkin kaatosade. Siellä me sitten metsän keskellä ihmettelimme puun alla kasveja, tietenkin sadetakit ja saappaat autossa :) Metsästä en siis sieltäkään ottanut montaakaan kuvaa, tässä ihanassa paikassa seisoimme pidättelemässä sadetta. Metsässä olisin voinut viettää koko päivän....


Löysimme metsästä karttojen avulla takaisin kahvipisteelle ja uusin voimin, saappaat autosta haettuna, taimia katsomaan. Ei voi olla totta, mikä hulluus sitä ihmiseen iskee kasveja nähdessään!
Ihania puita, pensaita ja perennoja. Eijan lava-autoon mahtui vähän liian kanssa....

Ja tämä kasvi, joka on vihreässä pussissa, niin hupaisaa....

Ihastuin tämän kasvin väreihin, ja sain osakseni hieman naisilta pilkkaa, kun ostin noin heikolla tuntemuksella tällaisen talven herkän kasvin.
Mutta pilkka osui naisten omaan nilkkaan, kun bongasin kasvin erään Herrasmiehen pussissa ja uskaltauduin kysymään kasvista ja istutusohjeista.
Arno Kasvihan neuvoi hymyssä suin: 

"Se on parempien puutarhojen kasvi"

Ja niin harmi vaihtui suunnattomaan ylpeyteen kummallisesta hankinnasta. 
Ja loput kasviyksilöt olivat uponneet Arno Kasvin pussiin, joten tarina nauratti vieläkin enemmän, että minulla, mutaisen mäen mutaturaajalla - oli seurueen ainoa Parempien puutarhojen ihanuus <3
Ja kasvihan on Perovskia.


No hupia pitää ottaa irti pienestäkin ilosta :)
Ihana joukkio tämä meidän ryhmä rämä.
Muita ostoksia oli mm. muutama erilainen Rentoakankaali, Huisku-unikko, 
kirjava Japanin happomarja, Kesähortensia 'Bougie' ja Sinertävä Hortensia 'Mount Aso'.
Toivon osaavani vaalia näitä kasveja oikealla tavalla. 
Mutta kuten Arno Kasvi sanoi, älä kasvata niitä vaan anna niiden kasvaa...




Matkalla pysähdyttiin Tädin luokse ihastelemaan holtittomuuksien kukkulaa ja eihän me Tädin pihaltakaan ilman juurakkopusseja poistuttu....





Nämä kuvat Titan luona kuvaavat reissuamme hyvin: Naurua aivan määrättömästi ja tarinoita rämähtäneestä keinusta. Nämä naiset pysyivät keinun kyydissä kuitenkin kuvaamisen ajan.


Vapaapäivä on parasta, vielä kun sen kruunaa ihanat ihmiset ja loputon kasvimania!


Dermosil-arvontaan on tänään viimeinen päivä osallistua :)

20 kommenttia:

  1. Varmaan teillä on ollut iki-ihana ja hauska reissu Mustilaan. Toivon joskus pääseväni tuohon Mustilan päivään. Hienoja kasveja olet pihaan hankkinut. Tuota perovskia minunkin tekisi mieleni. Olen sen aikoinaan tänne istuttanut ja sitten siirtänyt. Se ei kait sitten pidä siirroista, koska sitten heitti henkensä. Muistaakseni se pitää enempi hiekkamaasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu Arno Kasvin ohje oli läpäisevä hiekkainenkin maa. Istutin sen lämpimään paikkaa rinteen yläkulmalle. Katsotaan kuinka viihtyy, pitää leikata se talveksi alas ja peittää...

      Poista
  2. Voi, ihana päivä! Saniaiskierros olisi ollut ihan huippu. Ehkä joku kerta!
    Aarno on niin mainio tyyppi (teidän kaikkien lisäksi)! Perovskiasta on syytäkin tuntea ylpeyttä. Mulla se viihtyy puutarhan kuivimmassa ja paahteisimmassa paikassa oikein hyvin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu paahdepaikkaan sen istutin. Odotan innolla kuinka mahtaa viihtyä!

      Poista
  3. Teillä on ollut ihana päivä! Mustila on kyllä Suomen kivoin puutarhakohde. Mun päivä meni fudiskentän laidalla hytisten. Mieluummin oisin kyllä tuolla ollut :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuonne Mustilaan pitää päästä uudelleenkin ja metsässä pitää tehdä pidempi kierros! Juu tuo futis rytmittää kyllä elämää melko tavalla!

      Poista
  4. Olipa tosi hieno päivä teillä, joskus taimitapahtumaan haluaisin! Uskon, että paljon iloa riitti! Petrovskia on minulle aivan uusi tuttavuus, onnea sen kasvulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Voi olla että tuosta taimitapahtumasta pitää ottaa vuosittainen perinne. Sen verran ihana se oli :)

      Poista
  5. Ihana Mustila ja hauskalta näyttää teidän päivä!
    Perovskia kasvoi etelä-Suomen pihallani aikoinaan vain yhden kesän...talvi vei sen mennessään ja niin kuin olin siitä vuosia unelmoinut ja Ranskan maaseudulla ihaillut suuria pensaita.
    Toivon sinun perovskialle monia kauniita vuosia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Jännityksellä alkaa jo odottaa ensi vuotta :)

      Poista
  6. Nauratti jo ihan lukea tekstiä ja kun tietää jo sinut ja siskosi :D

    Voi kun olisin mielelläni ollut mukana, mutta velvollisuudet kutsui <3

    Voih, näit idollin ja nuo hänen sanansa...Ihan huomaamatta olen tehnyt kuin hän ohjeistaa: en kasvata kasvejani vaan annan niiden kasvaa...

    Nauti lomasta ja olisi kiva joku päivä kahvitella, jos lomaltasi ehdit ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo oli hauska tapaaminen sattumalta! Kyllähän lomalla pitäisi kahvittelemaan ehtiä!

      Poista
  7. Mustilassa oli mukavaa, oli kiva tavata sielläkin. Minulla on huisku-unikko menestynyt jo muutaman vuoden kivimuurin vieressä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin oli! Huisku-unikkoa en voinutkaan istuttaa siihen minne meinasin, joten nyt pitää pohti tarkkaan... Kirahvinkukan kaveriksi sen hankin....

      Poista
  8. Niin huippureissu jälleen kerran!

    VastaaPoista
  9. On teillä ollut hieno reissu! Oivalliset ostokset ja vielä Arno Kasvin kommenteilla kasvuun saatettavina. Arno Kasvilla on minusta aina ollut kyky sanoa asiat lyhyesti ja ytimekkäästi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä! Tuo Arno Kasvin kanssa kohtaaminen kruunasi koko päivän!

      Poista
  10. Teillä on ollut tosi mukava Mustilan päivä!
    Sadekaan ei teitä haitannut ja taisitte iloita niin, että keinukin teidä ilosta rämähti!!

    VastaaPoista
  11. Hymyä riitti postauksestasi tänne asti :).

    VastaaPoista