lauantai 22. huhtikuuta 2017

Mistä tietää, että oikea kevät...


Mistä tietää, että oikea kevät on alkanut?
No mutaisista saappaista tietenkin!



Voi mitä iloa koinkaan töiden jälkeen ulkona auringossa!
Oli niin lämmin!
Viis muutamasta raekuurosta....
Huppu päässä oli ajoittain välttämätön...
Mutta miten ihanaa pitkän ja minulle vaikean talven jälkeen oli kokea 
hersyvää iloa!

Pienet orvokit oli ihana asettaa työkalupakin lokeroon odottamaan ´virallisempia´ istutuksia




Siivosin kasvihuoneessa ylimääräistä ulos, tiililattia tuli näkyviin.
Pikkukuopsuttimet kaivettu esiin ja ämpärit kesäkukille asetettu paikalleen.
Lidlissä käyty hankkimassa muutama mukula ja pari Jaloruusua.
Muutama vuosi sitten hankittu Lidlin jaloruusu, 
vaaleanpunainen, jonka kuvia olen täällä monesti vilautellut ja itseasiassa löytyy alapalkista, 
kukkii aina koko kesän ihan mielettömän kokoisia kukkia.
Eli suurin toivein näitä säälittäviä paakkuja raahasin kotiin :)
Ja oli muuten ihania pariskuntia kaivamassa sipulilaatikoita, ihania keskusteluja ja kohtaamisia!




Ja pihalta löytyy jo väriä ja ihanaa alkua. 
Aurinko osuu ihanasti vihreyteen.
Pienet hommat kielivät todellakin keväästä.
Yritetään olla välittämättä raekuuroista ja keskitytään kevään merkkeihin ja suunnitelmiin.
Täytetään saavit kukan mukuloilla
ja odotuksen ilolla!


12 kommenttia:

  1. Lidl on ainut paikka jossa saa hienoja keskusteluja aikaan ventovieraiden kanssa taimilaatikoiden äärellä. Hieno kuulla että Lidlin ruusut saattavat kestää Suomen talven.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo on tosiaan kestänyt useamman vuoden :)

      Poista
  2. Aivan unelman kauniita kuvia! Nämä saivat kyllä mahtavan kevätmielen aikaan.
    Täälläkin on satanut vettä, räntää ja rakeita. Mutta kaikkien sateiden välissä aurinko on paistanut uskomattoman kauniisti. Se tietää kevättä! 💙💚

    VastaaPoista
  3. Onpa söpöjä puutarhajuttuja sulla! Itse odottelen lämpimämpiä kelejä päästäkseni pesemään parvekkeeni kaiteet ja lattian sekä olohuoneen ikkunat, joista parvekkeelle näkee. Lasitusta ei ole, joten hyisessä tuulessa en lähde parvekkeelle veden kanssa plutraamaan, mutta ehkä jo ensi viikolla...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ensi viikolle minäkin meinasin terassin pesua! Josko se aurinko jo paistaisi ensi viikolla!

      Poista
  4. Lidlin ruusut ovat olleet ihan laadukkaita. Laatikko oli jo tyhjä, kun Lidliin lopulta ehdin. No, sipuleita tarttui mukaan sitäkin enemmän. Kauniit kuvat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo Sipuleissa oli mielenkiintoisia yksilöitä - menin hakemaan sinne Onnenapilaa, viimeisen pussin sain mukaani :)

      Poista
  5. Vastaukset
    1. Joo Kevätfiilis tulvahti kerralla ulkona ollessa!

      Poista
  6. Söpöt nuo kumpparisi. Tykkään myös noista ruosteisista tavaroista, joku niissä viehättää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo on hassua mikä kaikessa ruosteisessa kiehtoo - ehkä se kontrasti ruostuneen ja tuoreen kasvillisuuden välillä :)

      Poista