keskiviikko 4. tammikuuta 2017

Ensimmäinen ajatus



Ensimmäinen ajatus Puutarhavuodelle 2017 on

Ruusupenkki


Se on myös lempparipaikkani puutarhassa. 
Ja melkein kaikkein valmiimmassa asussa....


Ruusupenkki tuli viime vuonna niinsanotusti täyteen. 
Maanpeitekasveja ja reunuskasveja mahtuu toki aina, mutta ehkäpä ei enempää pensaita, jotta kasvutilaakin jää. 


Meidän pihassa on yksi ongelmakohta. 
(tai ehkä enemmänkin, mutta tämä on pahin...)
Takapihan oikea kulma: Kompostista metsätikkaisiin. 
Hankala paikka, joka on luultavasti hapan, märkä ja lillunlälly. Siinä kasvaa Iiriksiä ja melkein kaikki muut joita niiden kaverina olen yrittänyt kasvattaa, on kuollut. Siihen en halua vain Kuunliljaa, koska se näkyy keittiöön. Vaikka kohta varmaan on pakko.... 


Se kuningasajatus, ensimmäinen sellainen, on siis jatkaa ruusupenkkiä sinne!
Mutta siinäpä sitten visainen juttu, ruusut pitää varmaan valita aika tarkkaan. 
Ja Iiriksistä en luovu, mielummin haluaisin niitäkin lisää.... 

Mari Möröä vielä lainatakseni:
"Sekasortoinen kokonaisuus on usein seurausta sekasortoisesta ajattelusta"
Mutta sehän ei ole sekasortoa, jos yhdistää eri kasveja ihan suunnitellusti, eihän??? 
Iiriksiä istuttaessani olen ajatellut Monetin puutarhamaalauksia. Nehän ovat niiiiiiin kauniita! 
Eli maalausajatuksella mennään...., ei sekasorrolla.....


Ja kun niin rakastan ruusuja, 
niin kesällä kuin talvellakin.


Mahtavia piikkeineen päivineen. 


Pitää laittaa ajatusrattaat pyörimään, 
jotta voin yhdistää ajatukset, maalaukset ja kaikki nämä piikkiset kaverit!!!




6 kommenttia:

  1. Ruusut eivät tosiaan tykkää lillunlällystä. Miten olisi lummelampi? ;-)
    Ruusut ovat niiiiin ihania. Niiden kukkimisaika on suurta juhlaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lummelampi olisi kyllä kaunis.... mutta kyseessä on melko jyrkkä rinne... Mikähän muu viihtyisi suossa?

      Poista
  2. Sailan idea lummelammmesta kuulostaa tosi hyvältä!

    VastaaPoista
  3. Suossa viihtyy lakka! Mutta asiaan, onko mahdollista salaojittaa aluetta? Tai tuoda tonni hiekkaa ja istuttaa ruusut kumpuun?

    VastaaPoista
  4. Komppaan kaimaa, lampi olisi varmaan hyvä ajatus, sinne saisi sitten lisää ruusujakin iiristen kaveriksi, ja vaikka niitä lumpeitakin - vaaleanpunaisia!

    VastaaPoista