maanantai 26. syyskuuta 2016

Oman pihan syys


 Oli ihanaa miten metsäretki ja metsän värit puhutteli teitä muitakin:






"Puutarha johon sukeltaa sisään"
"Metsäusko"
"Tuoreen kangasmetsän henki"






Näitä tunnelmia voisi kehittää....




Puutarhan henkilökohtaisuus tulee esille, kun nostetaan puutarhasta ihmeellisiä yksityiskohtia ja pintoja ja värejä ja tuoksuja. Monesta asiasta tulee mummo, täti, äiti tai sisko mieleen....


Värien lisäksi niitä muotoja pitää kehittää, jotta saisi niitä huoneita, johon sukeltaa! 


Puutarha on kaunis ympäri vuoden ja sieltä löytää aina jokaiseen mielentilaan sopivan kolon sekä uutta ihmeteltävää. 


Puutarha voi tarjota myös ystäville tuliaisia ja levähdystaukokahvit. 




Koivuangervojen ja Lamoherukoiden syysväreistä ei voi liikaa ottaa kuvia! 
Keijunkukatkin ovat mahtavia!
Takapihalla harmaat heinät, Punavihma, Kuunlilja ja Seppelvarpu tekevät mukavan muodostelman, harvan kylläkin vielä tänä vuonna... jonka alapuolella ihailua aiheuttaa Rotkolemmikki ja Imikkä harmaavihreine lehtineen.
Ja etupihan kivikosssa punaiset Käenkaalit ovat lisääntyneet roimasti, 
johon on parkkeerannut jostakin nupuille ehtinyt Karpaattienkello! 
Kaikki pientä, mutta niin mahtavan ihmeellistä kun pysähtyy katsomaan.




Puutarha on ilmaa, jota hengittää.



8 kommenttia:

  1. Todella kauniita kuvia! Ihana tuo käenkaali kivien välissä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo mäkin olen aivan ihastunut siihen! Saa levitä koko pihaan! Toiset manaa sen olemassaoloa, mä kyllä tykkään siitä!!!

      Poista
  2. Oi, miten kauniita värejä pihalla ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo oikein katselin tänäänkin pihaa alakulmasta ja mietin syksynäkymää... Pitää kierrellä uudelleen pihalla...

      Poista
  3. Tuo työkalulaatikko on ihanan hauska - taidanpa kokeilla ensi vuonna jotakin tuollaista vanhasta savustuslaatikosta. Se vain ei ruostu - on ruostumatonta tavaraa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kirpputorilöytö ja oon aivan ihastunut siihen! Siihen sopii melko monenlainen kukkanen vuodenajasta riippuen <3

      Poista