sunnuntai 11. syyskuuta 2016

Ikiväriä ja ikimuotoa



Syksy saa ajattelemaan kestovihreää ja puutarhan muotoja. 
Kun kaikki kukkiva muuttuu ruskeaksi, mitä jää jäljelle?
Kasvimaalle jää aidanne, pinkin penkin reunaan jää aidanne, roskikset töröttää keskellä rinnettä ja pienet hedelmäpuut keskellä toista rinnettä. 
Näyttääkö se puutarhalta? No ei!


Kun puutarhamme sai alkunsa, vannoin, ettei pihallemme tule yhtään havua....
No heti ensimmäisenä kesänä ostin Kartiovalkokuusen ja heti perään sinertävän pallohavun, 
muistan nimeksi vain `Blue star`...




Tuivioita vihasin, koska ne muistuttivat liikaa Tuijia. 
Joten seuraavat ikivihreät olivat Laakakatajia, sinertävänä ja vihertävänä. 
Mutta takapihan mutaan kyllästyneenä ostin jo pari Tuiviotakin :D 




 Mutta kas kummaa, tänä vuonna tontillemme muutti jo kaksi Timanttituijaa....


Ja nyt oikein odottamalla odotan, että Tuijat kasvavat näköesteeksi, että Tuiviot peittävät takarinteen mudan ja että pari Kääpiövuorimäntyä (jotka muuten ostin yhdellä eurolla Prismasta kaksi vuotta sitten!) kasvavat palloiksi. Ja veikkaan, etteivät nämä jää viimeisiksi..... En kaatanut tontin kulman kuustakaan, jota niin olen muka vihannut, karsin vain alaoksia... 

Katsokaa nyt näiden kuvien värimaailmaa! Kuinka kauniita erilaiset vihreät ovatkaan! Niin eri värisiä ja muotoisia! Puutarha todellakin TARVITSEE havuja ja ehkä jopa olen ihastunut muutamaan sinertävään.... 
Muotoja täytyy alkaa pohtia nyt urakalla. Pelkät perennat eivät rakenna Puutarhaa, vaan erilaiset huoneet, joista olen haaveillut ennenkin. Syksy on parasta aikaa antaa ajatusten alkaa jylläämään ja mylläämään!


6 kommenttia:

  1. Tähän tekisi mieleni kommentoida, mitä mä sanoin... :D
    Ikivihreät kasvit tulevat meidän oloissamme hyvin oikeuksiinsa, kun lehdetön aika on pitkä. Monille tulee havuista mieleen vain synkät kuusikot, joissa on hyttysiä. Mutta havujen kirjo on mahtava, löytyy monenmoista väriä, kokoa ja muotoa. Havut tuovat puutarhaan ryhtiä, joka ei varise lehtien mukana maahan.

    VastaaPoista
  2. Näin kai se menee usein, ensin laitetaan kauniita kukkia ja myöhemmin huomataan ikivihreiden arvo. Myös meillä;)

    VastaaPoista
  3. Nykyään havuista löytyy niin eri värejä ja muotoja. Ja syksyn tullen, kun kesäkukat ja perennat ovat lakastuneet, havut tuovat väriä puutarhaan. Ovatpahan niin helppohoitoisia, ei tarvitse paljoa leikata taikka haravoida.

    VastaaPoista
  4. Olen aivan havuhullu, ihania erilaisia vihreän sävyjä ja erilaisia muotoja löytyy valtavasti. Etenkin eteläisen Suomen lumettomissa talvissa havut ovat pihan pelastus, I like!

    VastaaPoista
  5. havut on kauniita ympäri vuoden

    VastaaPoista
  6. Riina: saat sanoa niin... Olit todellakin oikeassa.... Havut ovat todellakin helppoja ja tekevät talvipuutarhastakin kauniin, Havuhullu on mainio nimitys <3

    VastaaPoista