sunnuntai 8. lokakuuta 2017

Hortensiahuuma

Hortensiahuumaa kuran ja sateen keskellä


En halua valittaa, mutta kyllä meidän pimeässä rinnepihassa on hieman liikaa pimeyttä, joka johtunee metsän ruskeudesta, kukkien kuihtumisesta ja mudan näkymisestä.....
Ensimmäinen katulamppu on muutama metri kadun päästä, joten siitä ei tule valoa tontillemme ollenkaan. Muutama valopilkku pihaan tulee valoa loistavista Hortensioista. Tähän vuodenaikaan ei meidän pihassa ole montaakaan kukkivaa kukkaa. Pari ruusua pelastettiin tänään maljakkoon.



Tähän aikaan vuodesta ei siis voi olla montaa mielipidettä Puutarhan Kuningattaresta:
Hortensiat!

Tämä Little Lime 'Jane' on ihan todella vaikuttava kaunotar. Pieni kooltaan, mutta sitäkin valloittavampi väriskaalaltaan. Ensin vihreä ja lopulta vaaleanpunainen. Nuputkin ovat niin kauniita, ettei voi kuin huokaista!



'Tavallisesta' Syyshortensiasta ei ole kuvaa, se on vielä nupullaan. 
Tämä aluksi kermanvalkoinen on muistaakseni Vanilla Fraise 'Renhy'. Tai ainakin sellainen nimilappu löytyy laatikosta muiden seasta.....
Punastuu hauskasti, vaikkakin myös ruskettuu helposti. 










Ja olohuoneen ikkunan alla olevan nimilappu on hukassa. 
Prismasta ihan tämän löysin, olisko joku Early sensation lajike? Olen aivan mahdoton näiden nimien kanssa....  Nimestä huolimatta tämä on Little Limen kanssa suosikkini. 
Ensin hennot pinkit nuput, ja pinkkikeskustaiset kukat....


Ja sitten aivan järjetön väritykitys! 
Ihan luonnottoman pinkki, loistaa ikkunaan kuin mikäkin kummajainen. 
Alemmat kuvat ovat todenmukaisimpia, tuo ylempi kuva on jotenkin napannut ihan todella voimakkaan värityksen, vaikkakin ei ole kaukana totuudesta....


Ja näiden väripilkkujen vuoksi, pihaan on kotiutunut neljä Hortensiaa lisää:
Kesähortensia Bougie, sininen Hortensia 'Mount Aso', Köynnöshortensia a.'Petiolaris' 
ja valkoinen Pallohortensia Annabelle. 
Ensi vuonna pitää siirtää toinen 'tavallisista' Hortensioita muualle ja toiselle lisätä maata. 
Kukkivat niin nihkeästi. 

Kyllä tällä kukkatykityksellä yhden pimeän syksyviikon taas jaksaa!
Kauneutta ensi viikkoonne!


8 kommenttia:

  1. Totta puhuit hortensiakuume on mahdoton! Sinulta löytyykin jo tuo Little Lime ja uutuutena myös Bougie 👌. Aivan ihanat kuvat!

    VastaaPoista
  2. Ensinnäkin.... todella kauniit kuvat. Jos ei ennen ole potenut hortensiakuumetta niin nyt se kyllä nousee kymppiin.

    VastaaPoista
  3. Hortensiat on syksyn kuningattaria. Nyt vain ikävästi alkavat ruskettua ikuisen sateen takia. Mutta on niitä silti oltava puutarhassa, mieluiten useita.

    VastaaPoista
  4. Onnekis sentään jotain kukkii vielä <3 Olen lisännyt viimevuosina vuosittain uuden hortensian. Kohta loppuu tila ;)
    Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
  5. Kyllä, hortensiat ovat kuninkaallisia kukkijoita.

    VastaaPoista
  6. Ovat kyllä todella kauniita. Hyviä kuvia olet ottanut <3 Mukavaa uutta viikkoa Sinulle! Blogissani on meneillään arvonta, tervetuloa osallistumaan ;)

    VastaaPoista
  7. Onpa ihania! Unohdin ottaa kuvan, mulla on kuin ihmeen kaupalla jalohortensiassa yksi kukinto, vaikka muuten peura on käynyt syömässä lehdetkin.
    Ihania sävyjä noissa, etenkin ekojen kuvien kukka, ja lähes violetit nuput, ihan mieletön!

    VastaaPoista